Varsinkin Karel oli kohdellut Blockia sydämellisesti. Hän ei tahtonut kuulla muusta puhuttavan, kuin että hänen henkensä pelastaja lepäsi hänen kattonsa alla, vieläpä hänen omassa huoneessaan.
Karelin äiti, joka ei milloinkaan voinut vastustaa hänen itsepäisyyttään eikä nyt, hänen tautinsa vuoksi, olisi sitä tehnyt, vaikka hän olisi voinutkin, suostui poikansa tahtoon ja Gerard oli tästä lähtien niinkuin perheen jäsen.
Muuta ei sopinut sanoa kuin että hän kaikin tavoin koetti olla hauska ja hyödyllinen. Hän näytti todella tutkineen lääketiedettä, sillä hän valmisti Karelille juoman, joka hänen sanojensa mukaan teki hänelle varsin hyvää. Hän hoiteli myöskin sairaan haavoja, vieläpä niin hyvällä menestyksellä, että tämä kaikkein iloksi parani päivä päivältä eikä parranajajan apua enää kaivattu. Talon väellä ei ollut hänestä mitään vaivaa ja Karelille oli hän erinomainen hauskuuttaja. Yöksi kääri hän viittansa ympärilleen ja nukkui kovalla patjalla yhtä makeasti kuin kuka tahansa.
Paroonitar mielistyi häneen aivan pian sekä hänen hartaan jumalisuutensa ja suuren oppinsa että hänen isänmaallisen mielensä vuoksi. Agneskin alkoi vähitellen häneen suostua, ja tähän oli syynä hänen kohtelias käytöksensä ja etenkin se suuri rakkaus, jota hän Karelia kohtaan osoitti. Maria, joka oli tullut hänen seurassaan, katseli häntä suurella kunnioituksella; hänen äitinsä ja serkkunsa ymmärsivät tämän varsin hyvin kun he tiesivät, että hän oli Blockin avulla pelastunut Brüsselistä. Naiset olivat siis kiitollisiakin siitä, että Karel oli saanut niin hyvän ja uskollisen hoitajan, joka vielä lisäksi oli hänen lääkärinsä. Toisinaan tapahtui, että hän lähti ulos pimeän tultua ja palasi myöhään yöllä. Silloin toi hän aina tuoreita uutisia taikka jonkun kappaleen noita pieniä lentolehtiä, joita osui tuhansiin perheisiin, vaikka niiden myynti ja levittäminen oli kielletty kauheimpien rangaistusten uhalla.
Näin nukkui Galama raittiisti ja levollisesti; naiset alhaalla kutoivat, kehräsivät, haastelivat ja viettivät aikaansa hupaisesti.
Mutta jos joku heistä olisi ollut näkemässä Blockin temppuja, ei heidän mielensä suinkaan olisi pysynyt aivan rauhallisena. Sillä mitä haeskeli rehellinen ystävämme Block tuosta suuresta tammikaapista, joka seisoi huoneessa? Miksi veti hän sen kaikki laatikot auki, urkki ja tutki sen sokkeloita ja kaiveli pahasti tuossa suuressa liinakasassa, joka siihen aikaan oli hollantilaisen emännän rikkaus, ilo ja kunnia? Eihän Block aikonut perustaa taloutta ja sitä varten tehdä luetteloa kaikista siihen tarvittavista kapineista. Hän tuskin silmäilikään liinakankaita, mutta sieppasi kärkkäästi jokaisen paperi- tai pergamenttiliuskan, jonka hän keksi, ja viskasi sen luettuaan vihaisesti luotaan. Hänen toimensa ei näyttänyt menestyvän, sillä tutkittuaan kaikki, mitä huoneessa oli, tuolit, pöydät, kuvat, vieläpä vuoteenkin, jolla sairas makasi, silmäili hän miettiväisesti Karelia ja lausui itsekseen:
"Hän ei herää vielä tuntiin aikaan, minun juomani on tähän asti tehonnut hyvin. Missä kirje lienee? Epäilemättä se vielä Rookeryssä oli hänellä eikä hän itse ole saattanut sitä toimittaa perille. Minun tekisi mieleni tietää, onko Hannu pitänyt huolta siitä. Jos minulla olisi tuo kirje, saisin tietää hyvän joukon asioita; mutta se ei ole täällä. Ennen kaikkea täytyy minun saada Hannu pois tieltäni. Heidän tarvitsee joutua kinaan. Yonker, luullakseni, epäilee häntä jo vähän. Pitääkö minun toimittaa nuo tytötkin täältä? — Vaarallista. — Hän saattaa aavistaa pahaa. Annas kun mietin!" ja hän alkoi kävellä edestakaisin. "Niin", jatkoi hän vihdoin, "se on oikea keino. Jos eivät he mitään epäile, voivat he jäädä tänne; ja jos en kuitenkaan puhuttelemalla saa häntä mitään ilmaisemaan, otan hänet kiinni ja istutan hänet kiristyspuuhun, silloin he kyllä tulevat paikalle; minä olen nähnyt hänestä sen verran, että tiedän, ettei hän hiisku sanaakaan omaa henkeään pelastaakseen. Minun täytyy olla varovainen, sillä hän ei ole mikään tyhmä mies. Asia kysyy tarkkaa miettimistä."
Aurinko oli laskemaisillaan länteen, kun Karel heräsi sikeästä unestaan. Päivä oli ollut ihana ja helle rasitti vieläkin, vaikka jo oli ilta. Mutta vieno, vilpas merituuli puhalsi akkunasta huoneeseen tuoden mukanaan vasta-niitetyn heinän ja läheisten puutarhain kukkien tuoksun. Tuuli kantoi vielä mukanaan kaupunkiin kaikkia niitä eri ääniä, joita kuullaan tyynenä kesä-iltana: kyntömiehen huutoja, joka ajoi juhtiansa kotiinpäin; poikain ja tyttöjen laulua, jotka nurmella tekivät heinää; komentosanoja laivoista ja merimiesten hoilauksia, kun he hinasivat ankkuria ylös. Tässä pienessä Hollannin kolkassa oli kaikki rauhaa ja sopusointua ja ellei olisi nähnyt sotamiehiä, jotka kulkea vetelehtivät pitkin katuja ja hävyttömästi iskivät silmää naisille, jotka menivät ohi tai istuivat huoneittensa ikkunoissa, olisi helposti luullut, että nuo tukevat, tanakat miehet, jotka istuivat olutta juoden ravintolan edessä, väljät, polven alapuolelta kiinni sidotut housut ja kapeahko jakku yllään sekä leveälierinen olkihattu päässään, vielä olivat noita vapaita, itsenäisiä kansalaisia, joita Hollannissa asui ja eli sata vuotta takaperin.
Olisi luullut, että nuo hupaiset äänet sekä vieno tuulonen olisivat ilahuttaneet Yonkerin sydäntä ja virkistäneet hänen herääviä hengen voimiaan. Mutta hänen otsansa pysyi synkkänä ja surun sumu varjosti hänen silmiään. Hän katseli ympärilleen ja näki Blockin seisovan akkunan edessä, kuitenkin niin, ettei häntä sopinut ulkoapäin nähdä. Hänellä oli kädet ristissä rinnalla ja hän oli nähtävästi vaipunut syviin mietteisiin.
"Ilta ei näytä suuresti miellyttävän teitä, Gerard" sanoi Galama, kohoutuen käsivartensa nojaan.