"Ei", sanoi Block, "ei nyt, mutta —"
Hän vaikeni ja epäröi.
"Mutta mitä?" kysyi Galama tuikeasti ja hänestä alkoi jo tuntua siltä, että hän oli talon isäntä; "mutta mitä?"
"No Yonker, koska haluatte tietää — niin pelkään että mielet ennen pitkää kääntyvät minua vastaan; mutta ennenkuin jään taloon, jossa minua katsellaan karsain silmin, kenties epäluulollakin, hyökkään Brüsselin valleille vaikkapa sadan vahtisoturin kimppuun, taikka kuolen miekka kädessä maani edestä."
"Mutta kuka kääntäisi meidän mielemme teitä vastaan?" kysyi Karel. "Emmehän näe täällä ketään, eikä kukaan outo, paitsi palvelustyttöämme ja vanhaa haavalääkäriä, tiedä mitään siitä, että te olette täällä, eikä heidän ainakaan tee mieli sanoa mitään teitä vastaan."
"Siltä taholta en pelkää mitään", sanoi Block, "vihamieheni ei ole vielä saapunut, mutta keittiössä kuulin sattumalta tänä aamuna, että Hannu tulee tänään. Jos niin käy, täytyy minun jättää teidät."
"Hannu! Mitä Hannu teille voi? Hän ei häiritse ketään. Jos lähemmin tuntisitte hänet, huomaisitte että hän on varsin siivo poika. Teidän pitäisi ruveta tuttavaksi hänen kanssaan."
"Kaikesta sydämestäni", vastasi Block vilkkaasti, "mutta minä pelkään, että hän ei tahdo. Te tiedätte, Yonker, että on ihmisiä, joilla enemmän kuin muilla on taipumusta kateuteen, ja minusta näyttää Hannulla olevan se ajatus, ettei minulla ole minkäänlaista oikeutta olla teidän ystävänne."
"Tuopa on merkillistä", sanoi Karel, hieman hyvillään siitä, että hänen suosiostaan näin kiisteltiin. "Olen usein kuullut setäni puhuvan tuosta tunteesta ja siitä pahasta, jota se on maailmaan siittänyt, mutta itse en ole sitä milloinkaan kokenut. Niinpä prinssinkin luona sotamiehet ja päälliköt kadehtivat toinen toisiaan."
Block heristi korviaan, mutta prinssiä ei enää mainittu.