"Voi", sanoi hän, "kenties te ette koskaan ole tavannut ketään, joka erottaisi teidät suosionne esineestä. Minun tulee tunnustaa, että minussakin on vähän sitä vikaa, mutta Hannussa sitä on ylen määrin. Koska hankkeenne teiltä aina onnistuivat ja hän silloin aina oli teidän seurassanne, luulee hän, että toinen puoli on hänen ansiotaan, ja koska viime yrityksessämme hänen neuvoaan ei kysytty, katsoo hän kommellustamme minun syykseni."
"Oi, tuo on todella naurettavaa", sanoi Karel. "Kun nyt tuota ajattelen, täytyy minun tunnustaa, että se oli uhkarohkea yritys ja ihmeellistä olisi ollut, jos se olisi onnistunut. Älkää huoliko Hannusta, Gerard. Hän ei ole niin yksinkertainen, ja jos hän siksi rupeaa, niin sanokaa minulle, ja minä kyllä hänet opetan."
"Olen jo ennen koettanut päästä hänen ystäväkseen", sanoi Block, "mutta hän ei näytä olevan erittäin kohtelias ja hän kenties loukkaisi minua, jota en ikinä voi suvaita. En moiti häntä millään tavalla, pidän häntä päinvastoin kelpo poikana, mutta hän näyttää vihaavan minua katkerasti, ja ennenkuin tahdon saada aikaan eripuraisuutta teidän ja Hannun kaltaisen uskollisen palvelijan välillä, jätän teidät iäksi päiviksi."
"Uskollinen tai ei", sanoi Galama; "hän on minun palvelijani ja hänen tulee kunnioittaa niitä, jotka minä valitsen ystävikseni. Jos teidän täytyy lähteä, lähtekää. Siinä tapauksessa olen viimeinen teitä pidättämään. Mutta te saatte uskoa, että minä heti annan Hannulle matkapassin, jos hän jollakin tavalla teitä solvaisee. Hänen pitäisi jo olla täällä. Missä hän lienee?" ja sitten vaihtaen puheenainetta sanoi hän: "Mutta ettehän vielä ole tarkemmin kertonut minulle, kuinka te eheänä pääsitte pakoon tuosta taistelusta, joka tapahtui metsässä. Minä pelkäsin jo, että menetitte siinä henkenne."
"Ei, saan kiittää Hannua, ettei niin käynyt", vastasi Block. "Hän antoi sellaisen läimäyksen pääkallooni, että makasin pitkänäni hyvän aikaa niinkuin kuollut. Minä luulen, että koko ratsujoukko oli kulkenut minun ohitseni, sillä kun havahduin, teki se lähtöä takaisin. Varovasti ryömin niin kauvas kuin pääsin pensastoon. Yöksi menin erään puunhakkaajan mökkiin, jossa hankin itselleni valepuvun. Sitten oleskelin milloin missäkin maakunnassa, jotenkin kaukana Brüsselistä, koska luulin, että te olitte kaikki joko tapetut tai joutuneet vangiksi. Kuukauden päästä uskalsin taas käydä kaupungissa, koska silloin kaikki sotamiehet olivat poissa. Muutamat ystäväni antoivat minulle majaa. Pian huomasin kuitenkin, että minua salaa pidettiin silmällä. Kaikeksi onneksi tapasin teidän sisarenne, jonka niinikään teki mieli paeta; niin lähdimme siis pakosalle ja pääsimme tänne."
"Niin", sanoi Galama, "teidän täytyy jäädä tänne, ja tuolla tulee, luulen minä, ystävämme Hannu", lisäsi hän, kun ovelle koputettiin; "kuullaanpa nyt, mitä tuolla teidän aimo vihollisellanne on sanomista, Gerard. — Astu sisään!"
Se olikin Hannu. Hänellä oli vielä sama kulkukauppiaan puku, kuin Brielistä lähtiessään, ja sen tomuisesta tilasta päättäen oli hän vastikään palannut matkaltaan. Hän näytti edeltäpäin aavistaneen, että Block oli täällä, sillä hän oli sangen totinen eikä se vihainen silmäys, jonka hän heitti tähän, ennustanut hyvää. Muuten menetteli hän niinkuin ei kukaan muu kuin hänen isäntänsä, olisi ollut huoneessa. Hän kulki Blockin ohi, päätänsä kääntämättä, ja seisahtuen vuoteen ääreen, sanoi hän teeskennellyn iloisella äänellä: "Hyvää iltaa, Yonker. Yhä vielä vuoteessa, vaikka ilmakin on niin kaunis? Minun luullakseni olisi teidän parempi olla ulkona."
"Minä en tarvitse sinun luulojasi, Hannu; mieluummin soisin, että sinä osoittaisit enemmän älyä ja hyvää käytöstä. Etkö näe erästä ystäväämme takanasi ja etkö tervehdi häntä?"
"Meidän ystäväämme?" vastasi Hannu, kääntyen vitkalleen ja silmäillen Blockia kiireestä kantapäähän. "Ah, todellakin, mestari Block! Vai jälleen hengissä? Tulitteko tänne kertomaan, ettei siellä ollut mitään hevosväkeä?"
"Minä tulin kiittämään sinua iskustasi, jonka sain parhaaseen aikaan, ystäväni Hannu", sanoi Block armollisella äänellä, "sillä vaikka se tarkoitti pahaa, pelasti se kuitenkin henkeni ja minua ilahuttaisi suuresti, jos ottaisit minulta pari tukaattia ja joisit ensi tilassa terveydekseni", ja hän tarjosi Hannulle kahta hopeatukaattia.