"Toivoakseni ei mikään hävyttömyys, Yonker", vastasi outo, astuen muutaman askeleen lähemmäksi ja ottaen hatun päästään. Molemmat tunsivat heti Hannun. "Tulin vain siinä tarkoituksessa, että ystävällisesti kävisin teitä tervehtimässä", lisäsi hän. "En voinut heti unohtaa entistä hyvää väliämme ja tulen nyt pyytämään anteeksi teiltä kaikkea vääryyttä, jota teille olen tehnyt, ja teiltä niinikään, herra", sanoi hän, kääntyen Blockiin, "ja" — lisäsi hän vitkaan pahanenteisellä äänellä — "luullakseni voin minä antaa hyvitystä siitä, mitä olen tehnyt".
Katse, jonka Hannu loi jesuiittaan, oli sekä vihainen että häijynkurinen. Mutta tämä istui liikahtamatta, toinen käsi pöydällä toisen sormiellessa tikarin päätä. Hän oli kylmän näköinen, ja Hannun katseisiin vastasi hän ylpeän ylenkatseen silmäyksellä. Galama sen sijaan vääntelihe levottomana sinne tänne tuolillaan. Hän ei ilmeisesti tiennyt, mitenkä hän menettelisi uuden tulokkaan suhteen. Mutta Hannu pelasti hänet pian tästä pulasta.
"Niinä parina kolmena viikkona, jotka olen viettänyt poissa, Yonker", sanoi hän, "olen kerännyt muutamia sangen tärkeitä uutisia. Olen kuullut, ettei herra de Treslong eikä teidän iso-enonne olekaan kaatunut Jemmingenin taistelussa. Tässä suhteessa saamme siis iloita. Mutta suokaa anteeksi, Yonker, saanko laskea sisään erään Kerjäläisen, jonka olen ottanut mukaani? Hän on luullakseni teidän molempien ystävä, tai ainakin tuttava —"
"Ai, ai, Hannu, älä sano ystäväksi", virkkoi joku ovelta päin.
"Tässä hän on", sanoi Hannu. "Hän ei siis malttanut odottaa teidän suostumustanne, Yonker. Sitä ette kuitenkaan pane pahaksenne, luulen minä. Tule sisään, Pekka. Se on vain Pietari Blink, hyvät herrat."
Molemmat miehet katsoivat jälleen ovea kohti ja näkivät ihmisolennon, jonka ulkomuoto toisenlaisina aikoina olisi herättänyt yleistä naurua. Olento oli tosin miehen näköinen, mutta eri jäsenten välinen suhde ei ollut aivan tavallinen. Lyhyt, paksu ruumis ja siinä sääret ja käsivarret, joissa olisi ollut mittaa puolta pitemmällekin ruumiille, lyhyt, vahva niska, joka kannatti suurta, pyöreätä päätä, punaiset, pulleat posket, ruskea tukka ja karhea parta — kas siinä ilmiö, jota kerran nähtyään ei voinut helposti unhottaa. Ensi silmäyksellä olisi luullut häntä hyvänsävyiseksi tyhmyriksi; mutta pienet harmaat silmät, jotka vilkkaasti tarkastivat huonetta ja kohta käsittivät kaikki, mitä siinä oli, antoivat paremman todistuksen hänestä. Neljä sanaa riittää lukijalle ilmoittamaan mikä hän oikeastaan oli. Hän oli sangen viekas, levollinen, väkevä ja rohkea. Vaikkei kukaan uskonut mitään erinomaista tuosta paksuposkisesta moukasta, joka istui kapakassa, tyynesti juoden oluttaan, ja laulaen vanhoja ballaadilauluja; vaikka moni nauroi hänen kummalliselle ulkomuodolleen, oli moni kuitenkin saanut tuntea hänen kättensä voimaa, kun hän valitun joukon johtajana yhtä rohkeasti kuin taitavasti toimi jossakin sotayrityksessä — Heilutellen pitkiä käsivarsiaan ja astellen roima-askeleita seisoi hän silmänräpäyksessä Hannun vieressä ja kumarsi syvään Yonkerille.
Kun jesuiitta huomasi Blinkin haamun oven suussa, kävi hän kasvoiltaan tuhkan harmaaksi. Hänen silmissään välähti vihan vimma ja hänen kätensä pusersi rajusti viinipikaria, joka seisoi pöydällä hänen edessään. Hannu, joka oli tarkoin katsellut häntä, hymyili hienosti tuon nähtyään ja katsoi entiseen isäntäänsä, joka ei näyttänyt tietävän mitään. Kun hän jälleen loi silmänsä pappiin, oli tämän mieli tyyntynyt. Hän istui tuolissansa, nojaten taaksepäin, ja katsoi levollisesti äskentulleita.
"Tässä on varmaan jokin erehdys", sanoi hän hitaasti. "Jos tämän miehen nimi on Pietari Blink, ei hän ainakaan ole se Pietari Blink, joka antoi minulle suosituskirjeensä."
"Mutta hän on se Pietari Blink, joka kirjeen on laatinut", sanoi
Hannu, "eikö niin, Yonker?"
"Aivan varmasti", vastasi Karel, Pietaria katellen. "Kuinkas vanha ystäväni Pietari jaksaa? Yhtä uljas ja rohkea kuin ennenkin?"