"Ja te ette kenties muista, kuinka hän kantoi teidät kuin uitetun sorsan kotiinsa ja holhosi teitä siellä, ettekä kenties muista, kuinka te eräänä päivänä, jolloin olitte jo melkein parantunut, kuulitte tämän herran ja erään hänen ystävänsä, Gerard Bockin, puhelevan Yonker Galamasta. No, Pietari?"
"Aivan oikein, Hannu. Pane jatkoa!" käski Blink.
"Ja kenties olette senkin unohtanut, kuinka te, nähtyänne Pietarin kirjoittavan suosituskirjettä, yön aikana lähditte huoneesta, panetitte hänet sekä Gerardin kiinni ja kirje kädessä riensitte matkoihinne. Onko se oikein, Pietari?"
"Oivallista", sanoi Pietari, pyyhkien suutaan käden selällä. Mutta tarkoittiko tämä sana Hannun kertomusta vai viinikannun sisältöä, sitä emme uskalla ratkaista.
Yonker oli sillä välin äänettömänä ja tarkasti kuunnellut keskustelua. — Hän hengitti raskaasti. — Hänen silmänsä tuijottivat milloin toista, milloin toista puhujaa, milloin jesuiittaa; hän punastui ja vaaleni vuorotellen, kun pahimmat epäluulot, synkät aavistukset tai toivon välähdys siitä, että hän vain uneksi, vuorotellen valtasivat hänen sielunsa. Kun Hannu herkesi puhumasta, katsahti Galama kysyvästi Blockiin, joka istui mukavassa asennossa ja kylmäkiskoisesti katseli noita kahta miestä.
"En tiedä", lausui Block vihdoin, "missä tarkoituksessa te minua hätyytätte kirotuilla kujeillanne, mutta sen vannon, että se Blink, jolta sain suosituskirjeen, oli kokonaan toinen mies kuin tuo viheliäinen viininjuomari, tuo paksupäinen peijakas, joka on sen näköinen kuin hän ei osaisi lukea kolmeen. Minä toivon, ettei Yonker luule minua niin kiittämättömäksi; mutta sallikaa minun, voidakseni paremmin hänelle todistaa viattomuuteni, noutaa tuo kirje, joka on takissani oven pielessä."
Hän nousi ylös. Mutta Hannu astui hänen ja oven väliin, sanoen:
"Älkää nähkö turhaa vaivaa! Sitä tietä ette pääse ulos. Porrasten yläpäässä seisoo Meri-Geusi ja alapäässä toinen ja molemmat lävistävät teidät miekallaan, jos yritätte karkuun. Tällä kertaa olen ollut varovainen. Mutta jätetään toistaiseksi tuo teidän ja Blinkin välinen pikkujuttu, ja otaksutaan että te häntä kohtaan olette ollut jalo ja kiitollinen. Nyt ette pääse menemään, joten siis malttakaa mielenne."
"Niin oikein, Hannu poikaseni. Tässä tulee vähän muutakin", sanoi
Blink, silmäillen tyhjää kannua.
"Valitettavasti", jatkoi Hannu, "ovat teidän tuumanne meidän kummankin suhteen menneet pilalle. Te ette tietänyt, että Pietarilla on yhtä monta ystävää Amsterdamissa kuin teillä Romassa, ja että hänen vanginvartiakseen sattui pääsemään hänen oma orpanansa. Ette myöskään tietänyt, että minulla täällä Brielissä on ystäviä, joitten avulla minä vältin kaikki soturit ja urkkijat, joita te asetitte minua sieppaamaan, kun minut lähetettiin pois. Niinpä me, vastoin teidän luuloanne, pääsimme pakoon, minä Brielistä ja Pietari vankeudesta, ja ryhdyimme yhdessä toimiin paljaastaaksemme teidän vehkeenne."