"Missä hän on?" kysyi Galama, tarkastellen huonetta.
"Hän on mennyt tuohon huoneeseen ja sulkenut kummankin oven", sanoi
Hannu, osoittaen ovea, joka vei paroonittaren makuukammioon.
"Minun äitini!" huusi Karel, painaen kädellään otsaansa.
Hän riensi ovelle ja koetti avata sitä, mutta luja salpa teki tyhjäksi hänen yrityksensä ja hän väänteli epätoivoissaan käsiänsä.
"Astukaa syrjään", sanoi Blink, työntäen hänet pois.
Blink nosti jalkansa ja potkaisi ovea lukon alle, niin että se lensi auki. Karel ryntäsi ensimäisenä kamariin äitinsä luo, joka puoleksi polvillaan makasi Kristuksen kuvan edessä.
"Äiti! äiti! Hän on tappanut sinut! Oi Jumala!" voihki Karel.
"Karel, poikani!" kuiskasi paroonitar. "Hän pakeni akkunasta. Mikä nyt on hätänä?"
"Yonker", sanoi Blink, koskettaen Galamaa olkapäähän, "meidän on heti paettava. Sanokaa jäähyväisenne. Hannu, pankaamme pillit pussiin ja sitten — pois."
He perääntyivät ja jättivät lesken yksinään poikansa kanssa. Me heitämme kertomatta heidän välisen kohtauksensa, kun Karel lyhyesti ilmoitti, mitä oli tapahtunut, sekä että hänen täytyi heti lähteä äitinsä luota. Äiti ja poika seisoivat kauan syleillen toinen toistaan. Edellinen ei lausunut sanaakaan, hänen silmistään ei vuotanut ainoatakaan kyyneltä, hän tuijotti maahan, ikäänkuin hän ei enää olisi kyennyt ajattelemaan eikä tekemään mitään. Karel näki hänen tuskansa ja hänen sydämensä oli pakahtumaisillaan. Hän vaipui polvilleen äitinsä eteen, tarttui hänen käteensä ja rukoili hartaasti Häntä, joka yksinään voi lohduttaa murheellista äidin sydäntä. — Sitten muisti hän vaaranalaisen tilansa ja ajatellen, ettei viipymisestä olisi mitään hyvää, riistäytyi irti.