"Voi, Hannu, olisi hauskaa kuulla sinun joskus puhuvan heistä säälien niinkuin eksyneistä lampaista", sanoi Barends.
"Hekö eksyneitä lampaita!" huusi Hannu hurjistuneen näköisenä. "Susia, verta janoavia susia he ovat, mestari Barends. Minä en tiedä, mitä te olette kokenut, mutta minä en voi puhua heistä lempeämmin"!
"Ja kuitenkin tulee heitä enemmän surkutella kuin vihata", vastasi saarnaaja. "Te tiedätte, että minäkin aikoinani olin pappi. Vaimoni ja lapseni surmasivat he minulta kääntymiseni jälkeen ja itsekin sain kokea kovaa."
"Olenpa minäkin kärsinyt", sanoi Hannu ja hänen kasvonsa synkistyivät. Molemmat miehet näyttivät epäileviltä. "Te tietysti ette tunne sitä asiaa", jatkoi hän, "enkä minä mielelläni puhukaan siitä, sillä joka kerta, kun sitä ajattelen, alkaa vereni kiehua, vaikka siitä jo on kulunut noin kaksikymmentä vuotta. Silloin minä, Yonker, olin kahdeksantoista vuoden vanha. Olin noviisina Brüsselissä, kun eräänä päivänä äitini, sisareni ja vanhempi veljeni pantiin kiinni. Naiset pistettiin vankeuteen, mutta veljeäni, joka oli miesten parhaita, kiusattiin ensin kidutuslavalla ja sitten hänet hukutettiin vesiammeeseen, kun hän ei voinut seisoa jaloillaan eikä kyennyt kävelemään mestauspaikalle. Mutta mitä he olivat tehneet? Ei mitään muuta kuin että he viikon päiviksi antoivat Evert Hagelille, saarnamiehelle, suojaa talossaan."
"Evert Hagel!" huusi Barends iloisesti; "hän oli minun opettajani.
Olen usein kuullut hänen sanovan, että hän matkoillaan välistä tapasi
hyviä ihmisiä, jotka antoivat hänelle suojaa, vaaroista huolimatta.
Odottakaa, oliko veljenne nimi Jaakko Everink?"
"Oli", sanoi Hannu, katsellen kummastuneena puhujaa. "Kuinka te sen tiedätte?"
"Hagel kertoi minulle usein hänestä", vastasi Barends. "Veljenne oli varmaankin hyvä mies, sillä Hagel puhui aina rakkaudella hänestä."
"Niin olikin", sanoi Hannu alakuloisesti. "Hän oli hyvän joukon minua parempi. Mitä Hagel hänestä sanoi?"
Barends kertoi, mitä hän tiesi, ja sai sekä Hannusta että hänen isännästään tarkat kuulijat.
"Ah", sanoi Hannu, kun hetken aikaa oltiin ääneti, "siitä jouduin niin toivottomaksi, että pakenin pappien luota, ja teidän isänne, parooni, antoi minulle rahaa lähteäkseni Saksaan ja otti minut sitten palvelukseensa. Ja mitä voin minä nyt muuta tehdä kuin kostaa noille papeille, noille verikoirille, veljeni ja äitini kuoleman?"