Mutta hänen isäntänsä osoitti äänetönnä ovea ja Hannu asettui sen viereen, sadatellen hammastensa välistä muutamien ihmisten tuhmuutta.
"Eikö siis mikään saa teitä puhumaan?" sanoi Yonker surullisella äänellä.
Jesuiitta oli vaiti.
"Te olette tehnyt minulle paljon pahaa, Sextus", jatkoi Karel, "mutta minä annan sen teille anteeksi. Vaikken ennen ollut teitä nähnyt, olette jostakin syystä, jota vieläkään en ymmärrä, sukeltanut suosiooni ja julmasti ja kylmäkiskoisesti tuottanut tuhoa rakkaimmilleni. Teidän tähtenne uhrattiin kreivi Egmont ja ilman teitä olisi armas isänmaani yhtä vapaa kuin kalat tuolla syvällä. Teillä ei ole mitään syytä tallettaa salpain takana Agnesia ja Mariaa. Sanokaa, missä löydän heidän vankihuoneensa, ja jos kukaan kuolevainen saa heidät vapaaksi, niin minä saan."
Tuskallisesti odottaen katseli hän vankia, joka tuokion aikaa näytti arvelevan.
"Ennen kaikkea vaadin vapauttani", lausui hän selkeällä äänellä.
Yonker rypisti otsaansa ja kova taistelu näytti riehuvan hänen rinnassaan. Vihdoin luopui hän siitä ajatuksesta.
"Sitä en voi teille antaa, mutta minä tahdon puhua hyvää teidän puolestanne."
"Puhua hyvää!" vastasi jesuiitta halveksien. "Minä tahdon saada vapauteni. Ettekö tahdo antaa minulle sitä?"
"Minä en voi", vastasi Galama lujasti.