"Häntä voi tallettaa minun kajuutassani", sanoi hän, nousten ylös. Hän oli levollinen, mutta kalman kalpea. "Ulkopuolella vartioikoon kaksi miestä eivätkä he saa päästää ketään sisään, ei sinuakaan, Hannu. Odota, minä lukitsen oven ja otan avaimen. Hänen täytyy astua tuomarinsa eteen. Minulla ei ole valtaa häntä rangaista."
Sitten hän sulki kajuuttansa oven ja lähti laivan kannelle.
Kun seuraavana aamuna himmeä rusko taivaan itärannalla ilmoitti uuden päivän tuloa, oli Galama yhä vielä laivan kannella. Tuuli, joka yhtä mittaa vaihteli, puhalsi joka suunnalta yhtä rajusti ja paisutti pauhaavat, kuohupäiset laineet vuorten korkuisiksi. Joka mies puunasi ahkerasti, täyttääkseen Yonkerin käskyjä, joita yhtä mittaa kajahti myrskyssä. Kaiken yötä pyrkivät he Zuyder-Seehen, mutta myrsky esti heitä ja pakotti heitä odottamaan päivän valkenemista.
"Minä en luule, Yonker", sanoi Hannu, joka auttoi Willemiä peräsimen hoidossa, "että me pystymme tuota tekemään. Näittekö noita laivoja? Minä olen varma, että koko laivasto on samassa asemassa kuin me ja taistelee turhaan myrskyä vastaan. Teidän olisi parasta mennä alas nauttimaan lepoa. Me laskemme ankkurin ja parin tunnin kuluttua tulen teitä huutamaan."
"Yonker näyttää oikein sairaalta", lausui Pietari Blink.
Ja niin tosiaan olikin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, hänen silmänsä ajettuneet; hänen partansa ja tukkansa, joita suolainen merivesi oli liottanut, olivat takkuiset ja rumannäköiset.
"Minä menen ja pesen ainakin kasvoni", sanoi Galama, antaen puhetorven perämiehelle. Sen jälkeen hän astui alas ja avasi hiljaa kajuutanoven. Se oli pienehkö suoja, jonka toisella puolella oli Treslongin kajuutta, toisella varastohuone. Näitten huoneitten väliseinä oli jotenkin ohut.
Kajuuttaan tultuaan hän äkkiä pysähtyi. Sieltä näkyi himmeää tulen hohdetta. Hän ihmetteli tätä, koska hän tiesi, että jesuiitta oli lujasti sidottuna pantu hänen vuoteelleen ja ettei hänen huoneessaan ollut mitään syttyväistä ainetta. Hän astui eteenpäin, mutta pysähtyi hypäten taaksepäin ja riensi suoraa päätä laivan kannelle, kun samalla kauhea räjähdys järisytti laivaa ja kajuutasta syöksähti tulta ja savua.
"Joka mies pumppuihin ja valkeaa sammuttamaan!" huusi Galama ja riensi jälleen portaita alas, Hannu ja Pietari kintereillään. Väki lähti kohta paikoilleen, tietämättä mitään asiasta, ja kun he näkivät savun tupruavan varastohuoneen kohdalta, asettuivat he riviin ja vesiämpärit kulkivat kädestä käteen.
Sillä välin oli Galama jälleen saapunut kajuuttaansa. Ensi työkseen hän sulki kajuutan oven ja riensi varastohuoneen ovelle, jonka hän potkaisi auki. Lieskoja ja savua syöksähti vasten hänen silmiään. Vaarasta huolimatta ja Hannun käsistä karaten samosi hän liekkien lävitse. Tuokion päästä tuli hän jälleen näkyviin, musta möhkäle sylissään. Hän astui miesten välitse, jotka Willemin johdolla sammuttivat valkeaa, ja laski kantamuksensa Treslongin kajuutan lattialle. Sitten palasi hän väkensä luo.