"Ei niin, ei niin, herra de la Marck. Nuo enkhuizilaisraukat eivät ole tehneet meille mitään pahaa, eivätkä heidän talonsakaan; ja tiedättehän, että hyvä prinssimme vihaa väkivaltaa."
"Vai tekin, de Ryk, ja te, van Haren!" huusi amiraali, rajusti kääntyen kapteeneihin, jotka juuri palasivat peräkannelle. "Mutta … minä ymmärrän … tuo on sovittu juoni! Ahaa! Ja te neljä johdatte kapinan-hanketta laivastossa? Jos niin on, niin panetan teidät kiinni jok'ainoan, esi-isäni Ardennein metsäkarjun sielun kautta;" ja hän tömisti vihoissaan jalkaansa permantoon. "Sanokaa, herra de Treslong, aiotteko ehkä pyrkiä minun sijalleni? Arveletteko, että te jalosukuisen verenne ja oivien kykyjenne puolesta paremmin sovitte laivaston päälliköksi kuin minä? Jos niin on, miksi ette puhu?"
"Siksi, kreivi, että kallista aikaa ei sovi tuhlata väittelyyn sukujemme jaloudesta, ei sittenkään, vaikka Ardennein metsäkarjun ja Gelren herttuan jälkeläiset riitelevät keskenään", vastasi Treslong ylpeästi. "Minä en tietänyt mitään näitten herrojen tulosta, mutta kun he kerran ovat täällä, toivotan heidät tervetulleiksi, sillä minulla on tärkeitä asioita ilmoitettavana. Tämä Yonkerimme valloitti eilen, kuten tiedätte, espanjalaisen kauppalaivan ja sai samalla käsiinsä erään papin, joka kuljetti kirjeitä Flushingin ja Brüsselin välillä. Nämä kirjeet ovat joutuneet meidän haltuumme. Niistä olemme saaneet tietää, ettei Flushingissä enempää kuin Brielissäkään ole mitään linnaväkeä ja että ne voi, vaivaa näkemättä, valloittaa. Mitä tuosta arvelette, kreivi? Entä jos lähtisimme sinne, kun emme kuitenkaan tänään pääse Zuyder-Seehen?"
"Olen varma siitä, ettei Brielissä ole mitään sotaväkeä", huusi de Ryk. "Tuuli on kääntynyt, kreivi, ja teidän oma laivanne on laskenut ankkurin. Brielissä ei ole paljon asukkaita eikä se ole kovin suurikaan, ja laivastomme nähdessään joutuisivat porvariraukat kokonaan pelon ja hämmästyksen valtaan. Lähtekäämme matkaan ja laskekaamme Maasjoen suuhun."
"Tekö olette asetettu laivaston amiraaliksi, vai minä?" huutaa jylisti Lumei, jonka sappi oli vielä pahemmin paisunut Treslongin ja de Rykin puheista. "Täyskokouksessa olemme päättäneet mennä Enkhuizeniin; ja senkö vuoksi, että joku viheliäinen pappikoira on saatu vangiksi taikka tuuli käynyt vähän vastaiseksi, tulisi minun luopua tuumastani! Minä lasken laivani tuolle hietasärkälle ja marssitan mieheni maakunnan halki kaupunkiin. Eivät enkelit eivätkä perkeleet ole vielä koskaan saaneet minua luopumaan päätöksestäni eivätkä mitkään maailman tuulet saa minua Brielin kaltaisen kurjan mökkikylän tähden unohtamaan Enkhuizenin lihavaa ja rikasta kaupunkia."
"Te erehdytte kokonaan kreivi, kun luulette Brieliä niin viheliäiseksi", sanoi Treslong totisena ja hänen vakava äänensä pakotti de la Marckinkin kuulemaan häntä. "Te tiedätte, että isäni oli siellä kuvernöörinä ja minä luulen tuntevani sen kaupungin paremmin kuin kukaan muu laivastossa. Siellä on upea tuomiokirkko, kaksi vahvaa munkkiluostaria ja yksi nunnaluostari, niinollen monta vertaa runsaampi saalis kuin Enkhuizenissä. Nykyisessä asemassamme emme saa mitään aikaan. Ei vielä tiedä mitä siellä saamme aikaan, mutta ainakin yhtä paljon kuin täälläkin, sillä täällä uhkaa myrsky paiskata laivamme rauskoina rantaan."
"Uljas amiraalimme pelkää, senhän näette", sanoi van Haren pilkallisesti. "Eihän meitä ole kuin viisisataa miestä, mihin ne riittävät! Selkäsaunan, vieläpä verisenkin me saamme Brielissä — ei muuta. — Myydään, miehet, laivamme ja lähdetään Saksaan tai Englantiin; siellä saamme ainakin elää rauhassa."
"Ei niin, ystäväni", lausui de Ryk, taputellen toista olkapäälle, "ensin purjehdimme Amsterdamin luo, sinä ja minä, ja pommitamme kaupunkia. Minä olen luvannut kaupungin pormestarille tulla vielä kerran takaisin ja vetää häntä korvista. Tulkaa pois, minua ei huvita maata täällä tyhjää toimittamassa."
"Voi, jos olisin saanut olla Herman de Ruyterin kanssa, kun hän kahdentoista miehen väellä otti Louvesteenin linnan!" huusi Galama kiihtyneenä. "Siinä oli mies. Mutta miehen kuoltua näyttää miehuuskin kuolleen."
Amiraali-parka oli joutunut ahtaalle. Hän oli luonteeltaan kiivas ja tulinen, ja toisaalta yhtä itsepintainen kuin oikullinen. Hän ei tahtonut myöntyä kapteenin neuvoon, vaikka hän salaa tunnusti sen hyväksi. Mutta puolentuntisen kiivaan keskustelun jälkeen kumosivat vihdoin van Harenin pilkka, de Rykin pistopuheet ja varsinkin Galaman ja Treslongin järkevät syyt hänen päätöksensä, vaikka hän viimeiseen saakka oli vastustavinaan heidän tuumaansa.