"No", sanoi Yonker, "saammeko pian marssia? Minä koetin jouduttaa maalle-nousua, mutta nuo miehet ovat laiskaa karjaa, he valittavat nälkää eivätkä, luullakseni, vielä ole aivan valmiit."
"Ei heidän vielä tarvitsekaan olla, Yonker", vastasi Treslong, "sillä kahteen tuntiin emme vielä saa mitään tehdä. Teidän täytyy siis malttaa mieltänne ja odottaa."
Friisiläinen veti otsansa ryppyihin ja polki suutuksissaan jalkaansa.
Mutta aika riensi nopeammin kuin hän oli luullutkaan.
Kun kaikki väki oli saatu maalle, tarkastivat Mentheda ja Treslong sitä. Joukko, joka aikoi valloittaa kaupungin, oli vähäinen, ja monta epäilytti, onnistuisiko yritys ollenkaan. Nuo kaksi tuntia eivät vielä olleet lopussa, kun muutamat miehet, jotka oli lähetetty tiedustelemaan, palasivat tuoden uutisen, että portit olivat suljetut ja että useimmat varakkaat porvarit pyrkivät pakoon eteläisen portin kautta.
"Haa!" ärjyi amiraali sadatellen. "Ne petturit! Nyt he eivät soisi meille vieraanvaraisuuttansa, vaan pötkivät pakoon, vaikka me olemme säästäneet heidän henkensä. Herra de Treslong, ottakaa puolet noista miehistä ja kulkekaa eteläportista sisään. Minä tulen pohjoisportista. Torilla tapaamme toisemme. Eteenpäin!"
"Eteenpäin!" kaikui vastaus Geusien riveistä, kun he seurasivat johtajaansa. Treslongin molemmat eturivit olivat Galaman valikoimaa väkeä ja hän itse johti niitä, hehkuen halusta päästä kaupunkiin.
"Nyt, Hannu", sanoi Pietari Blink, joka asteli ystävänsä vieressä, kauhea miekka kädessä, "nyt menemme hakemaan neiti Agnesia. Eikö niin? Minkä näköinen hän on?"
"Kaunis kuin ruusu", vastasi Hannu, "muuta en tiedä. Mutta jos sinä löydät hänet, niin älä suinkaan satuta käsiäsi häneen, vaan suojele häntä, kunnes minä taikka Yonker saavumme paikalle".
"Sulkekaa rivit!" komensi Treslong, kun joukko aseellisia miehiä ilmestyi portin ulkopuolelle ja näytti hankkivan tappelua. Treslong pysähtyi hetkeksi, mutta nähtyään, että joukko oli pieni, komensi hän rynnäkköön. Koko sotalauma ryntäsi eteenpäin, Hannu ja Pietari etunenässä, mutta ilman kanuunia ja ampuma-aseita ei siltaa aivan helposti oteta — ja sen Kerjäläisetkin huomasivat.
Vaikka heitä oli pari kolme sataa miestä, saivat eturivit melkein yksinään kestää kaikki vaarat. Näitä alkoivat ne kolme-, neljäkymmentä vihollista, jotka seisoivat sillalla, ensin ampua ja usea Geusi näkikin siinä viimeisen hetkensä. Mutta Blink heilutti miekkaansa molemmin käsin ja ruhjoi maahan kaikki, mitä hänen tiellensä sattui. Näin joutui hän sillan reunalle, joka, kuten ennen olemme kertoneet, yhdisti saaren portteineen valleihin. Kiireissään hän astui harhaan, kompastui ja oli pudota jokeen, mutta sai kiinni siltapuista ja, koska hän oli väkevä mies, heitti ensin jalkansa ylös sillalle, sen jälkeen koko ruumiinsa, ja seisoi yhtäkkiä vihollisten selän takana. Blinkin temput olivat jääneet espanjalaisilta kokonaan huomaamatta. Kun hän siis täyttä kurkkua karjuen: "Eläköön Geusit!" karkasi heidän päälleen ja hutki heitä pitkällä miekallaan, syntyi heidän keskuudessaan ääretön hämminki ja sekamelska. He luulivat koko joukon Geusejä ryntäävän heidän selkäänsä ja — yks! kaks! ovat kaikki paossa. Mitkä hyppäävät vallikaivantoon, mitkä kerjäävät armoa, mitkä syöksevät vihollismiekkojen suuhun ja kuolevat — eikä kestänyt kymmentäkään minuuttia ennenkuin portti oli Geusein vallassa.