XXIX
Löydetty.
Galamasta tuntui maailma sangen kolkolta ja ilottomalta, kun hän miestensä kanssa asteli pitkin katuja sitä isoa toria kohden, jonka varrella tuomiokirkko oli. Yö teki tuloaan ja olikin jo käärinyt kaupungin mustaan vaippaansa, niin että ainoastaan läheisimmät esineet näkyivät. Mutta kaupungissa oli kuitenkin vilkasta elämää. Ilon ja riemun ääniä kaikui monesta huoneesta, jonka akkunat olivat selällään; akkunoista näki Brielin uusia vieraita, jotka yksissä neuvoin hakivat esiin mitä maallista tavaraa porvareilta oli jäänyt, kun he lähtivät pakoon. Kaikkialta kuului naurua ja laulua, välistä myöskin miekkojen kalsketta tai riidan rähinää, ja sen voi nähdä, että Kerjäläiset nyt tahtoivat ottaa korvauksen pitkällisestä nälänhädästään.
Äkkiä sekä Galama että Hannu säpsähtivät. He olivat saapuneet lähelle raatihuonetta, kun he kuulivat naisten huutoa. Molemmat olivat kuulevinaan Agnesin äänen ja mistään välittämättä he riensivät sinne päin, mistä ääni kuului. Hetken juostuaan he seisahtuivat raatihuoneen edustalle, jossa heitä kohtasi kummallinen näky.
Raatihuone oli suuri, vanha rakennus, joka täytti neliskulmaisen torin kokonaisen sivun. Kenttä oli täynnä Kerjäläisiä, muutamilla oli aseina miekat, toisilla keihäät, toisilla vain tikarit ja pistoolit. Heillä näytti olevan äärettömän hauskaa, sillä joka silmänräpäys kajahti kova nauru milloin miltäkin puolelta toria. Karel tunkeutui joukon läpi ja oli itsekin nauruun purskahtamaisillaan. Kerjäläiset olivat kokoontuneet suureen piiriin, jonka sisällä tuupittiin ja sysättiin edes takaisin miehestä mieheen viittä kuutta, kalliisiin vaatteisiin puettua keropäistä pappia; heitä pakotettiin tanssimaan, ja mitä enemmän nuo lihavat, arvoisat isät läähättivät ja hikoilivat raskaissa pukimissaan, joita heillä oli monet kerrokset päällekkäin, sitä hupaisemmalta tuntui leikki merimiesten mielestä.
Karel huomasi ensi silmäyksellä, että useimmat heistä olivat van Harenin väkeä. Hän kysyi heiltä, missä heidän päällikkönsä oli, ja sai kuulla, että tämä Treslongin kanssa oli hyökännyt pyhän Pietarin luostariin Märlandtin varrella.
Mutta Märlandtin tienoilla he olivatkin olleet, kun he olivat kuulevinaan naisten huutoa, ja nyt juolahti Galaman mieleen, että hän ehkä oli eksynyt oikealta suunnalta. Hän aikoi juuri ilmaista ajatuksensa Hannulle, kun hän huomasi, että tämä oli kadonnut näkyvistä. Sitten hän lähti yksin rientämään mainitulle paikalle.
Siellä oli Brielin toinen katolinen kirkko, joka, vaikka ulkonäöltään pienempi ja ränsistyneempi kuin tuomiokirkko, kuitenkin oli tätä paljon rikkaampi, kun se kuului läheiseen suureen Pyhän Pietarin luostariin.
Kun Yonker saapui paikalle, arveli hän tuokion aikaa, niitä hän tekisi. Tulisoihtujen punertavassa, liehuvassa valossa näki hän omien miestensä uutterasti kokoilevan tavaraa kirkossa ja korjaavan laukkuihinsa kaikki, mitä seinästä lähti irti. Kauniisti maalatut ikkunat olivat rikotut ja aukoissa seisoi miehiä, jotka heittivät ulos tovereilleen kaiken, mitä ikänä saivat käsiinsä. Toiset juoksivat tiehensä, syli täynnä hopea-astioita ja kynttilänjalkoja. Eräällä miehellä oli yllään pitkä, sininen, kultatähdillä kirjailtu samettihame, ja päässään sirotekoinen kultakruunu. Hameen ja kruunun oli hän riisunut Pyhän neitsyen kuvalta, ja tuo ihana taideteos makasi nyt tuhansiksi kappaleiksi lyötynä, alttarin juurella.
Yhtäkkiä muisti Galama, että Treslongin taikka oikeammin tämän isävainajan talo oli Märlandtin varrella. Akkunoista tulvasi vahva valovirta. Hän riensi portaita ylös ja tultuaan etuhuoneeseen, joka oli täynnä hänen omia miehiään, jotka korjasivat tänne saalistaan, kuuli hän maljaa esittävän Treslongin äänen: