Galama tempasi kohta oven auki. Mutta hän säpsähti, sillä suuri pirsta oli lentänyt Agnesin niskaan. Runsas verivirta valui haavasta ja punasi tytön vaatteita. Agnes parkaisi kerran ja vaipui pyörtyneenä sulhonsa syliin.
On vaikeata kuvata Kerjäläisten hämmästystä, kun he näkivät Agnesin makaavan maassa ja pitävän kaunista päätään armaansa polvella, samalla kun tämä tuiman kiivaasti repi rikki liinakauluksensa ja koetti sillä ehkäistä verenvuotoa.
"Älkää peljästykö", sanoi Block rauhallisella äänellä, sysäten syrjälle kaksi miestä. "Olen tutkinut lääketiedettä ja saan tuon helposti parannetuksi. Sallikaa minun laskea hänen päänsä polvelleni."
Tehtiin niin kuin Block oli tahtonut. Hän repäisi, palan nenäliinastaan ja alkoi tutkia haavaa.
"Agnes! Agnes!" huusi Galama, tarttuen tytön käteen ja suudellen sitä; "puhu minulle!"
"Yonker", sanoi Hannu, koskettaen herransa olkapäätä, "rakuunat ovat tulossa, paetkaamme, ennenkuin meidät hakataan palasiksi".
"Niin", huusivat Kerjäläiset, "paetkaamme, muutamat meistä kantavat neitoa".
"Paetkaa te!" huusi Galama, tuimasti katsellen heitä. "Minä jään tänne, tätä neitoa ei sovi kuljettaa mihinkään — hän on kuolemaisillaan."
Samalla avasi Agnes silmänsä ikäänkuin kumotakseen tämän lauseen.
"Pakene!" kuiskasi hän ja meni taasen tainnoksiin.
"Älkää peljätkö! Meidän ei tarvitse ensinkään huolia ratsuväestä", sanoi Block lujasti ja sitoi hitaasti haavaa. Hän oli pinnistänyt kuuloaan äärimmilleen ja hänen kasvonsa kävivät yhä levottomammiksi. Vihdoin kuvastui niillä ilonvälähdys ja hän lausui välinpitämättömästi: