"Me olemme vähintään 9 peninkulman [Englannin] päässä kaupungista ja ennenkuin pakolaiset ehtivät saamaan apua sieltä, olemme jo kaukana poissa. Tämän tytön tila on arveluttava."
"Sinä valehtelet, mustakarvainen koira", huusi Hannu. "Luuletko ettei minun kuljettamisekseni Brüsselistä Gentiin tarvita enempää kuin kymmenen miestä? Olen nähnyt heitä sata enkä tiedä, mikseivät he jo ole täällä. Tulkaa, Yonker, Jumalan tähden tulkaa! Te olette itse haavoitettu ja teistä vuotaa verta. Paetkaa! Minä kuulen heidän tulevan; minä kannan Agnesia." Ja uskollinen palvelija aikoi nostaa tytön syliinsä.
Galama oli kahden vaiheilla, mutta Block kohotti kättään.
"Älkää kajotko potilaaseeni", sanoi hän, "jos ette tahdo tappaa häntä".
"Jättäkää meidät oman onnemme nojaan", huusi Galama, hyppäsi seisoalleen ja veti miekkansa.
Mutta hän horjahti ja kaatui maahan. Verta juoksi hänen polvestaan. Joku sotamies oli ampunut häntä, vaikkei hän ensi kiihtyneessä mielentilassaan tuntenut haavaa.
"Ah!" sanoi hän katkerasti, "paetkaa, jos mielenne tekee, mutta jättäkää minut tänne Agnesin kanssa".
Samalla tuli muuan Kerjäläinen, joka oli käynyt tien mutkassa asti, juosten voimainsa takaa.
"Rakuunat!" huusi hän, "pelastakoon kukin itsensä!"
"Jopa vihdoin", huokasi Block tuskin kuuluvalla äänellä, kun hän erotti raskaan töminän, joka läheni nopeasti ja kävi yhä kovemmaksi.