Äiti otti pojan syliinsä ja puristi häntä lujasti rintaansa vasten, ja olipa jotain taisteluun vaativaa siinä katseessa, jonka hän heitti mieheensä.
Veri hulvahti silloin tohtorin kasvoihin, ja polttava luulevaisuuden tunne, vihan sekainen, kiehahti hänessä.
— Yritteletkö sinä saada poikaa minulta pois? — kysäisi hän, astuen lähemmäs.
— Ethän toki enää tarvinne häntä, — vastasi toinen terävästi.
Tohtori kalpeni.
— Varo itseäsi! — sanoi hän käheästi.
Vastaukseksi nosti tohtorinna poikaa korkeammalle ja puristi häntä entistä lujemmin rintaansa vasten, uhmalla katsellen miestään.
— Mitä sinä teet? — sähähti tohtori, kykenemätönnä selittämään tätä odottamatonta vastusta.
— Otan omakseni mikä omaani on, — vastasi toinen. — Kyllin kauan olet jo pitänyt häntä riistettynä minulta pois; nyt otan hänet takaisin.
Tohtori tuijotti häneen hämmästyneenä, sanatonna.