Koko heidän avioliittonsa aikana hän oli tottunut näkemään vaimossaan pelkkää nöyrää, pelonalaista väistyväisyyttä. Vastustamista hän ei ollut kohdannut milloinkaan, missään kohdassa; nuo tyynet silmät eivät koskaan olleet katselleet häntä muutoin kuin arvatakseen hänen vähimpiäkin mielitekojansa. Hänen vaimonsa koko olemus oli ollut yhtä kiitollisuuden ilmettä siitä, että mies ylipäänsä sallii hänen elää läheisyydessään. Vaimo itse oli käynyt tuohon halpaan asemaan, jossa mies katselee häntä ylhäältäpäin. Miestä väsytti ja ärsytti tuo koiranomainen uskollisuus, tuo orjattaren kiintymys, joka pikemmin antautuu jaloin tallattavaksi kuin hyljättäväksi. Täten oli mies ollut itsevaltiaan asemassa kodissaan hamaan tähän päivään. Hän muisti nyt selvään, kuinka Inga Heine kerran heillä ollessaan ja nähdessään, mitenkä siellä kaikki ääneti taipuu hänen, tohtorin, edessä, oli kysäissyt vilpittömällä tavallaan, mutta samalla hienosti, ivallisesti myhähtäen: "Oletteko te aina ollut ylimmäinen pappi, profeetta ja kuningas omassa talossanne?"
Tohtori oli silloin puoliksi harmissaan kääntänyt puheen leikiksi, mutta vähäinen itu siitä sittenkin oli jäänyt hänen mieleensä, ja hän oli ajatellut, että toisin olisi ollut laita, jos hän, Inga Heine, olisi ollut hänen vaimonsa! Hänellä kyllä olisi ollut oma kanta. Ja kuinka mieluista olisi ollut panna ylivalta puolekkain hänen kanssaan!
Tämä itsevaltiaan asema, pohjanaan heidän avioliittonsa onneton esihistoria, oli niin vähän hänen ihanteensa kaltaista, että hän usein oli huomannut toivovansa uhkaa ja vastustusta tuon vahamaisen penseyden sijaan. Mutta nyt, vastarinnan noustessa ensi kertaa, vieläpä sattuessa hellimpään kohtaankin, nyt hän tunsi, kuinka vaikea hänen todellakin on luovuttaa pientä osaakaan vallastansa, ja kuinka hänen monet vaatimuksensa olivat jo menneet hänelle vereen: hän kuohahti, häntä loukkasi sydänjuuria myöten tämä kuulumaton rohkeus, joka ilmeisellä uhmalla uskaltaa vastustaa häntä.
Eikö juuri hän ollut tähän päivään asti ollut pojan sekä äitinä että isänä? Oliko hänen vaimonsa koskaan pyrkinytkään saamaan poikaa omaksensa?
Ja nyt hän seisoo tuossa ja puhuu oikeuksistansa!
Tohtori ei voinut salata itseltään, että hänen vaimonsa arvo kohosi tästä hetkestä hänen silmissään, mutta samassa päätti hän myös olla antamatta perää.
— Mikä on oikeastaan tarkoituksesi? — kysyi hän, katsoen vaimoansa terävästi silmiin.
— Pitää se, joka oikeuden mukaan omaani on ja jonka olen jo liiankin kauan sallinut olla luotani poissa, — vastasi hän, miehensä katsetta väistämättä.
Inga Heine johtui väkisinkin tohtorin mieleen. Hän ei ole tässä ja on sittenkin… hänen henkensä on saapuvilla… ja se se ikäänkuin terästää heitä kumpaakin.
Heidän katseensa sävähtivät vastakkain, niinkuin iskee toisiinsa kaksi säilää.