— Niinpä, — myhähti Inga, — niinpä saattaa melkein sanoa meitä onnellisiksi.
— Emme ole milloinkaan onnellisia erillä ollessamme, — sanoi tohtori kiihkeästi. — Jos mieli meidän olla onnellisia, niin pitää meidän kulkea yhtenä. Ja yhtenä me vihdoin kuljemmekin, sillä meidän pitää kulkea yhtenä; ei mitkään esteet maailmassa voi meitä erottaa!… Vai voivatko?
Hän kumartui, katsoen häntä jännityksellä kasvoihin.
— Eivät voi, sen tiedän, — vastasi Inga hiljaa ja omituisella luottavalla tavallaan.
Silloin tohtori kietoi kätensä hänen vyötäisilleen niin lujasti ja innokkaasti, kuin ei mielisi häntä enää milloinkaan päästää irti… Inga ei vastustanut. Hänen pieni, kiharainen päänsä painui tohtorin rintaa vasten… sydämen ikuisella rakkauden oikeudella… ja hänen lämpimät huulensa kohtasivat tohtorin huulet. Eivät he tällä hetkellä muistaneet, mitä heidän takanansa on, eivätkä ajatelleet, mitä heillä edessä on. He tunsivat vain olevansa kaksi onnellista ihmistä, jotka rakastavat toisiansa.
Ja illan aurinko alkoi mennä mailleen, vaipuen taitteleivain valojen äärettömään moninaisuuteen. Varjoja laski merenrannalle, missä lentohiekka timantteina kimalteli… Aallot vyöryivät pitempinä… heleämpinä… Kaukaa ulapalta kuului kuin nousisi laulua meren syvästä sylistä. Kesän helteinen tuuli uinahti hietasärkkäin väliin… Tuolla välkähti valkoiset siivet: lokki leijailee siellä… leivoset pyrkivät pesillensä. Mutta nuo kaksi tuolla rannalla istuivat edelleen kalaveneen laidalla, hiljaa haastellen, haastellen vaimealla, pidätetyllä äänellä… ja yhä kauemmin ja kauemmin he olisivat siinä mielineet haastella…
* * * * *
Kello oli kahdeksan Ingan palatessa kotia, takanansa yhä ylemmäs nouseva ukkospilvi. Salama sävähti jo silloin tällöin, valaisten vanhan kartanon vaaleanharmaita seiniä, ja jyrinän naurunräjähdykset kajahtelivat ladonseinistä lännen puolella.
Inga oli tullut loput matkaa juoksujalassa. Ei hän ukkosta peljännyt, mutta kova sisällinen liikutus pyrki purkautumaan edes johonkin kiivaaseen ponnistukseen.
Hehkuvin poskin hän ilmestyi arkihuoneen ovelle. Mummo istui pehmeässä nojatuolissaan, lukien sanomalehtiä.