— Oletteko hyvin pahoillanne minuun? — kysyi hän. — Ei kumma, jos olisittekin. Minä olin ankara… mutta minä en kadu sitä. Ehjät luonteet eivät kulje kiertoteitä.
* * * * *
Nyt oli ilta, juhannus-aatto. Mäellä, talon takana tuolla, leimusi kokko kokon vieressä, ja hietasärkiltä heijasteli punainen valo ulos meren ulapalle.
Mummo oli koko päivän maannut raskasta horrosunta. Nyt hän heräsi ja näki Ingan seisovan selin akkunaan… Ingan oli näinä aikoina tapana aina kääntyä selin valoon; uutimet olivat myötäänsä edessä, mutta lintujen laulusta tiesi akkunan olevan auki.
Mummo kohotti päätänsä hiukan.
— Mikäs päivä tänään?
— Juhannus-aatto.
— Sitten ne kai polttavat kokkoja tuolla. Vedäs uutimet syrjään; saas nähdä, enkö osaa erottaa leimua sieltä solatien viereiseltä mäeltä… Siellä lienee kaunista nyt, siellä solatiellä, vai mitä?
— Tietenkin.
— Menisit sinne. Ei sinun ole hyvä yhtämittaa istua sisässä.