— Jos valinta on teidän ja Kain välillä, niin on valinta tapahtunut siitä hetkestä kuin teidät ensi kertaa näin! — huudahti hän. — Kain minä saatan menettää, niin kovalta kuin tuntuukin, mutta teitä… teitä… en ikipäivinä!
Inga sulki silmänsä hänen hurjilta suuteloiltaan, ja tuokion ajan oli hän antamaisillaan perää… Oli silmänräpäys, jolloin hänestä tuntui enää mahdottomalta jatkaa taistelua, mahdottomalta riuhtaista itseänsä irti noista käsivarsista, jotka häntä pitelevät niin lujasti… mutta tunto siitä, että hänen pitää kestää ja että hän on kestävä, saattoi hänet jälleen jatkamaan taistelua.
Hiljaa hän kirvoittihe hänen sylistään.
— Kai on vielä pieni, — puhui Inga, — mutta hänessä on voimaa. Vai uskallatteko sanoa, ettei sekin aika tule, jolloin te rupeatte kiihkeästi kaipaamaan häntä, jolloin te haikeasti ikävöiden huomaatte olevanne ventovieras omalle lapsellenne, ja jolloin omantunnon tuskat alkavat kalvaa teitä siitä, että olette syrjään sysänneet velvollisuutenne häntä kohtaan?
Toinen ei vastannut. Hän oli liian rehellinen kieltääkseen sellaisenkin ajan mahdollisuutta. Ja Inga näki, kuinka hän kärsii tuosta ajatuksesta.
Verkalleen ja kamalan varmana selvisi tohtorille nyt, että miten hänen omantuntonsa laita vastedes lieneekään, Ingan ei missään tapauksessa ole oleva kyllin "lujatekoinen".
— Kain tähden olen valmis jatkamaan näennäistä avioelämää, — sanoi hän, — vaikka ainaiseksi jääkin ratkaisematta kysymys, kenellä on suurin elämisen oikeus, niilläkö, jotka ovat keskellä taistelua, vai niilläkö, jotka eivät vielä ole sitä alottaneetkaan. Minä en ole siihen vastausta saanut. Miks'emme saisi kohdata toisiamme kerran viikossa… tuon mitättömän ainoan kerran vain?… ja vaikk'ei sitä kestäisi kuin moniaan minuutin verran, niin se tekisi mahdolliseksi kestää nuo muut päivät.
Vastaukseksi Inga pyyhkäisi sormillansa hänen tukkansa läpi, tuon armaan, tuuhean tukan, joka oli hänelle niin rakas.
— Minä tiedän, miks'emme, — virkkoi hän.
Ja tuskin hän oli tämän sanonut, silloin toinen jälleen sulki hänet syliinsä, puristi hänet rintaansa vasten ja suuteli hänen suutansa ja otsaansa ja käsiänsä, pysähtyi hetkiseksi, huomatessaan kyyneleitä Ingan silmissä, mutta kietoi jälleen kätensä hänen ympärilleen, lähellensä puristaen.