Inga pysähtyi ja katsoi ylös, tympeä toivottomuus kasvoillaan.
— "…josta eroaminen on raastava rikki minun sieluni…" — toisti hän kuiskaten.
Sitten hän luki edelleen:
"Millaiseksi muodostuneekaan elämäni, päästyäni täältä pois? Onko yhteiskunta oleva minulle armollinen? Vai aikooko se myötäänsä antaa minun tuta, että kannan häpeän pilkkua?…
"Hän kirjoittaa, että lääkärillä olisi paljo toiminta-alaa vähän matkan päässä Skjelskjörin toisella puolella, avaralla alangolla, tarpeeksi kaukana pääkaupungista.
"Vastasin aikovani asettua sinne.
"Hän tiedustaa, milloinka meidän sopii viettää häitä… Minusta nähden ykskaikki… Jätän sen kokonaan hänen määrättäväksensä."
* * * * *
"Huomenna on kirvoitukseni päivä! Huomenna saan nähdä puitten tekevän lehteä… kuulla lintujen laulua… tuntea, kuinka aurinko lämmittää! Kummallisinta kaikesta on tämä: aurinko on paistava minuun, ei lankeava vaisuna valojuovana kädelleni, vaan vuotava leveänä, kirkkaana virtana ihan ylitseni, lämmittävä koko minun olentoni!…"
* * * * *