"Jospa kuolemalla olisi voimaa liittää meidät yhteen elon viimeisiksi päiviksi! Laupias kuolema!"
* * * * *
Tämä ajatus oli ytimenä seuraavillakin lehdillä, luoden niihin valoisan odotuksen tunnelman. Se oli kuin laudanpala, johon hukkuvan käsi käy. Salamana sävähti Ingan mielessä, että tästä saattaisi tulla kalteva pinta heille! Hänen oli tuskallista ajatella, kuinka tohtori nyt myötäänsä toivoo toisen kuolemata, saadakseen itse elää… kuinka hän tietämättään tai tajuttomasti soisi sen tulevan. Se melkein halvensi häntä Ingan silmissä.
Mutta oli jotain viehättävääkin tuossa ajatuksessa, sen Inga tunsi. Hän ei salannut itseltään, että tuo ajatus panee hänenkin sydämensä sykkimään kiivaammin… Hän astui lattiata edestakaisin lyhyin, kiireisin, hermostunein askelin. Hän pysähtyi hänen kuvansa eteen, ja veri hulvahti hänen poskiinsa.
Jospa sittenkin se hetki löisi, joka saattaa heidät yhteen! Jospa hänestä sittenkin tulisi hänen vaimonsa… kokonaan hänen, kenenkään oikeuksia loukkaamatta… hänen raikkaasti riemuitseva, nuori vaimonsa, joka jakaa kaikki hänen kanssaan!
Tuo ajatus melkein pyörrytti häntä, mutta tuokioksi vain. Hän huomasi, kuinka vaarallista on sulkea tuo ajatus mieleensä, ja ymmärsi, että hänen täytyy koota kaikki voimansa saadakseen yhdellä iskulla karkoitetuksi sen sekä itsestään että hänestä. Älköön — puheli Inga itsekseen — älköön se saako milloinkaan johtaa häntä semmoiseen, mikä hänen arvoansa halventaa tahi heittää varjon hänen sielunsa yli, tuon sielun, jota minä rakastan palavammin kuin omaani.
— Älköön hän milloinkaan saako syytä halveksimaan omaa itseänsä siitä, että on sydämessänsä säilyttänyt toivoa, johon hänellä ei ole oikeutta. Se on muserrettava, se ajatus, yhdellä ainoalla iskulla, yhdellä ainoalla, lujalla, armottomalla iskulla, niin ettei milloinkaan enää henkiin heräjä.
Ja silloin Inga Heine istahti ja kirjoitti kirjeen, ratkaisten kohtalonsa, ratkaisten uljaalla päätöksellä, joka tuotti kunniata hänen sydämelleen.
Hän kirjoitti:
"Teidän päiväkirjanne viimeisillä lehdillä on jotain, joka minua pelottaa… pyrkimystä johonkin, mikä ei ole saavutettavissa, tarttumista kaukaiseen toivoon epämääräisessä tulevaisuudessa.