"Tahdon olla vilpitön.
"Se toivo ei täyty milloinkaan.
"Tapahtukoon tästäpuolin mitä hyvänsä, poistakoon kuolema väliltämme mitä juopia tahansa, — miestä ja vaimoa ei meistä milloinkaan tule, ei milloinkaan, kuulettehan! Teidän ja minun täytyy kulkea kautta maailman toista hihaa vailla… toinen hiha, joka oli tehtävä meidän molemminpuolisesta ikävöimisestämme, meidän nuoresta, voittavasta, omistavasta rakkaudestamme, — se ei valmistu milloinkaan, ennenkuin kangaspuissa tuolla ylhäällä…"
Hän sulki kirjeen, lukematta sitä, mutta hänen kätensä vapisi.
Sitten hän astui mummon kuvan eteen.
— Vieläkö vaadit enempää?
* * * * *
Ennen muinoin oli naisia, suurenmoisia luonteita, jotka pienelläkin sijalla seisten oman solakan kasvunsa kautta saivat ympäristönsäkin kohoamaan.
Sellaisia naisia on vieläkin. Ei he ole sukupuuttoon kuolleet, vaikka onkin heitä harvemmassa nyt… suurten intohimojen ja lujan tahdon naisia, yleväin ajatusten ja lämpimäin, voimakasten tunteitten naisia. Vanha aika ja keskiaika loi niitä kyllä useampia, mutta yhä niitä on olemassa vieläkin, yhtä alkuperäisiä, yhtä persoonallisia kuin silloinkin.
Inga Heine oli yksi niitä.