* * * * *
Huomenissa hän läksi.
Talonväki seisoi vaunujen ympärillä. Muutamat itkivät, toiset olivat allapäin; kaikki kummastelivat. Ei tiennyt oikein kukaan, mitä ajatella tästä. Ei ollut selvillä hänestä yksikään. Varovaiset jyllantilaiset pitivät tällaista äkkinäistä lähtöä jonkinlaisena surun panemana vähämielisyytenä.
Hevospoika seisoi perimmäisenä ja kiipesi puutarhan muurille, raapien korvallistaan, ylen huolestuneena.
— Ja ties kans, miks se oikein reissanneekaan, — puheli poika; — mutta longallaan ne kaironlaidat sillä ylioppilasmamsselilla aina on ollukkin.
Ja siten hän suunnilleen tuli lausuneeksi ilmi yleisen mielipiteen.
Pehtori tuli juoksujalkaa puutarhasta, suuri kukkavihko kädessä. Viimeisellä hetkellä hän pisti sen neidelle vaunuihin.
Ingan ajaessa tallirakennuksen ohi pikku Musta hirnahti, ja pehtorin asuntoon teljetty mäyräkoira ulvoi surkeasti.
Tohtorin asunnon edustalla hyökkäsi Fenris haukkuen vaunuja vastaan, mutta pysähtyi äkkiä, häntäänsä heiluttaen. Heti senjälkeen juoksi Kai poika ulos katsomaan, mikä sillä hätänä.
Koiran heiluva häntä ja Kai pojan punainen lakki, ne olivat hänen viimeiset näkemänsä, kun hän tientaipeessa vielä kerran kääntyi ja loi taaksensa kauan kestävän silmäyksen.