— Sisään! — sanoi hän, liikahtamatta, luullen pehtorin tulevan.
Ovi aukeni pelokkaasti, ja sisään astui hiljainen tohtorinna, taluttaen kädestä Kai poikaa.
— En saanut rauhaa tältä, — sanoi hän. — Suokaa anteeksi…
Hänen kasvoillaan asui tällä hetkellä ilme, joka ikäänkuin pyysi anteeksi, että hän ensinkään on olemassa.
— Suokaa anteeksi, että tulin niin kohta, — jatkoi hän hämillään, — mutta poikaa oli aivan mahdoton saada pysymään asemillaan. Hän tahtoi välttämättömästi nähdä ponia.
— Kai on kerrassaan älykäs poika, — sanoi Inga, ottaen poikaa kädestä. — Tervetuloa Klitholmaan, rouva! Kas tässä — hän kääntyi mummoonsa — tässä on meidän uuden tohtorin rouva, ja tässä minun pieni kisakumppalini eilisestä ruveten. Eikö hän ole hauska?
Vanha rouva, näin äkkiä yllätettynä, ojensi vieraalle kätensä ja, hieman vitkastellen, pyysi häntä istumaan.
— Tehkää hyvin ja siirtykää hiukan lähemmäs, minä en kuule oikein hyvin. Niin, minun poikani tytär on kertonut paljon teidän reippaasta pojastanne ja suuresta koirasta.
— Neiti on niin ystävällinen heille, — vastasi tohtorinna, silmiänsä nostamatta —
Tarttuen silmänräpäyksessä tuohon sanaan katsahti Kai hymyillen Ingaan ja kuiskasi mairitellen: "Poni!"