Inga ei siitä sentään pahastunut.
— Vähät minä hänen äreydestään! — arveli hän, päästen parilla hyppäyksellä portaitten päähän. — Saahan toki huvitella.
Jos hänelle ken tässä tuokiossa olisi sanonut, että syy hänen kiintymykseensä tuohon poikaseen piilee syvemmällä, hän ei olisi sitä uskonut. Hän olisi lujasti väittänyt menevänsä sinne ainoastaan Kain tähden.
Posket verevinä ja punaisina vinhasta kevätviimasta ja käsiänsä hieroen hän astui arkihuoneeseen ja kävi kaminin eteen totuttuun asentoonsa: selkä valkeata kohti ja kädet kaminin-olalla.
— No, — sanoi hän, — mitäs pidit vieraasta, mummo?
— Tohtorinnaako tarkoitat?
— Ketäpäs muuta?
— Minä pidin hänestä erinomaisen paljon. Hän on hieno ja ylevä rouva ja varsin hienotunteinen.
— Sitten sinä olet saanut hänestä enemmän selville kuin minä, — virkkoi Inga hiukan jyrkästi.
— Sinä et ole varmaankaan ennättänyt tarkastaa häntä, sinä kun niin paljo puuhailet pojan kanssa.