— Ratsastatteko te?
— Aivan nuorena ratsastin joka päivä.
— Sittenhän te kaiketi ratsastatte mainiosti.
— Luulisin uskaltavani lähteä ratsastamaan kilpaa teidän kanssanne.
— Kuinka hauskaa! Jonakin päivänä lähdemme ratsastamaan, kun joudumme.
— Minulla on pelkkä satula vain, hevosta ei.
— Sepä siten! Hevosen hankin minä. Pehtorilla on erinomainen ratsu. Te saatte lainaksi sen.
Kirkas hymy välähti tohtorin kasvoilla, hymy, joka loi lämpimän asun koko hänen olentonsa yli. Hetken kuluttua oli niissä jälleen entinen kivettynyt ilme.
— Pelkäänpä, ettette minusta, saa mitään hauskaa seuraa, — virkkoi hän.
— Kuka on sanonut, että minä tahdonkaan hauskaa seuraa? — vastasi Inga, katsoen häntä silmiin niin suoraan, että toisen täytyi kohdata hänen katseensa, vaikka, tapansa mukaan, oli juuri karttamaisillaan sitä.