— Tuolla! — sanoi poikanen, päällään viitaten tarkoittamaansa suuntaan, saamatta käsiänsä irti.
Inga seurasi hänen katsettaan ja huomasi tohtorin ponnisteleivan lentohiekassa, ainoastaan noin puolensadan kyynärän päässä heistä.
Inga muisti samassa, että särkkäin poikki käy jalkatie, joka oikaisee tänne, mutta sittenkin lienee tohtori lähtenyt kotoansa suunnilleen samoihin aikoihin kuin hekin.
Hän pani hevosensa astumaan jälleen, kunnes rattaat tulivat tohtorin kohdalle.
— Joko teidän sairaanne kävi teillä? — kysyi Inga piloillaan, aikoen nolata häntä, mutta ei onnistunutkaan. Näytti kuin täällä ulkona olisi puhaltanut tohtorista pois kaiken arkuuden.
— Ei, — vastasi hän suoraan. — Minä jätin kaikki tyynni. Meri tenhoaa…
Näin sanoessaan hän jälleen katsahti impeen, joka ei karttanut hänen katsettansa. Hän tunsi pikemmin sen kahlehtivan häntä.
— Saat mennä juoksentelemaan rannalle, — sanoi tohtori Kaille, nostaen hänet varovasti rattailta ja päästettyään hänet ensin irti liiemmista kääreistä.
Poikanen riensi riemuissaan tiehensä, Fenris perässä. Inga sitoi hevosensa maihin vedettyyn veneeseen ja seurasi tohtoria verkalleen.
Silloin tällöin he pysähtyivät katselemaan harvinaista näytelmää edessänsä.