Kotona hänen vaimonsa karttoi vähimpiä viittauksiakin siihen suuntaan, ja kas tuossa nuori tyttö, joka aivan rehellisesti ja luottavasti kysyy: Silloinko kun olitte vankeudessa? ja kysyy yhtä vilpittömästi kuin kysyisi: Silloinko kun suorititte tutkinnon?
Entinen arkaileva, hiukan epäileväinen ilme välähti hänen silmissään jälleen, mutta kun Inga Heine tuon huomattuaan samassa ojensi hänelle molemmat kätensä, sanoen liikutuksesta vapisevalla äänellä: — Älkää luulko, että tuo seikka hetkeksikään halventaa teitä minun silmissäni… päinvastoin, — silloin tohtori tunsi olevansa niin kerrassaan varma hänestä, ja rajaton luottamus tytön vilpittömään luonteeseen täytti hänet lämmöllänsä.
— Mikä estää teitä olemasta yhtä hyvä kuin kuka tahansa meistäkin? — jatkoi Inga Heine hennolla äänellään, innokkaasti. — Teidän syntinne saattoi teidät tekemisiin maan lakien kanssa ja sai rangaistuksen, meidän syntimme ovat kenties vielä suuremmat, mutta niitä ei ole haastettu laillisen oikeuden eteen; yksi vain on ne nähnyt ja tuominnut. Saattaako niitä silti sanoa pienemmiksi?
Tohtori seisoi sanaakaan sanomatta, katsellen häntä, eikä ensinkään voinut kääntää silmiänsä pois noista raikkaista, nuorista kasvoista, joilla asui niin lämmin, henkevä ilme. Hän ei ollut mielestänsä milloinkaan nähnyt mitään niin reipasta.
— Jos kaikki tuomitsisivat teidän tavallanne, — virkkoi hän, katkerasti huoaten, — niin pääsisi kohoamaan; mutta maailma ei tuomitse teidän tavallanne, ja siksipä ei kohoamaan koskaan pääse.
— Kyllä, kyllä! — Hänestä tuntui niin raastavalta tuo toivottomuus tohtorin äänessä, ja lohdutellen hän lisäsi sitten: — Jok'ainoa isku luo tahtoon uutta terästä.
— Mutta tahto masentuu, — vastasi tohtori. — Alituinen epäluulo musertaa sen.
— Toisten epäluulo on voimaton.
— Se voima sillä on, että se saattaa ihmisen epäluuloiseksi omaa itseänsä kohtaan. Sanonpa teille — hän astui lähemmäs, ikäänkuin antaakseen sanoillensa enemmän painoa — ei pääse kohoamaan, kun ei ole ketään, jolta saisi luottamusta osakseen.
Katkeran vakaumuksen voima noissa sanoissa oli liian masentava. Siksipä Inga epäröiden vastasi: