Fenris nosti suuret etukäpälänsä akkunaa vasten, ja Kai koetti kiivetä ylös seinää myöten, mutta yritys ei onnistunut; hän menetti tasapainon ja keikahti vatsalleen maahan.

Tohtorin huolestuneilla kasvoilla elähti melkein lapsellinen ilme: hän kurottautui akkunasta ulos niin kauas kuin suinkin ja huudahtaen "heleijaa" sai kiinni Kai poikaa kädestä, joka oli niin märkä ja likainen, että Kööpenhaminan katupoikakin olisi mointa kadehtinut.

— Ei ole tänään oikein kuperkeikkojen ilma, — virkkoi hän tyynesti ja nosti pojan sisään akkunalaudalle.

— Viis siitä, — lohdutteli hän sitten, kun Kai ikäänkuin pahoitellen alkoi pyyhkiä käsiään housuihinsa. — Älä välitä käpälistäsi: ne saadaan kyllä puhtaiksi. Mutta nyt tästä leikki nousee!

Ja he kävivät rosvosille. Tohtori sitoi Kain akkunalautaan, ja Kai kirkui ja taputti pieniä, mustia käsiänsä, ja Fenris haukkua louskutteli mielihyvillään.

Iso musta kukkokin, joka seisoi toisella jalallaan keskellä pihaa, rupesi kiekumaan ja kiekui kuin henkensä edestä.

Kuului kavioiden kapsetta tieltä, ja rattaat ajoivat pihaan.

Se oli Inga ponillansa.

Hän tervehti iloisesti ruoskanvarrella, ajaessaan akkunan ohitse.

— Ketä haluttaa lähteä ajelemaan? — kysyi hän.