Viiden minuutin kuluttua hän palasi ja istahti tavalliselle sijallensa akkunan ääreen.
— Luenko sinulle? — kysyi hän, katsoen toisaanne.
— Kiitos. Kenties myöhemmin. Paljonko kello on?
— Pian seitsemän.
Hetken aikaa vallitsi huoneessa täydellinen hiljaisuus. Sitä häiritsi vain mummon sukkapuikkojen kilahtelu ja vanhan bornholmilaisen kellon määränperäiset lerkun raksaukset.
Äkkiä sysäsi Inga tuolinsa loitommas akkunasta. Veri syöksyi jälleen hänen kasvoihinsa.
Vanha rouva loi häneen tarkan katseen.
— Tulevatko he? — kysyi hän.
— Kutka?
— Ne, joita odotat.