Hän otti juhlallisesti ja äänetönnä hatun päästään, surusaaton kulkiessa sen paikan ohi, missä hän loikoi. Sitten hän hypähti pystyyn, vihelsi koiran luokseen ja läksi verkalleen astumaan hautauskulkueen perästä.
Matkalla tuli heille newsboy vihellellen vastaan.
— Tule mukaan! — sanoi Kjeld hänelle.
Sanomalehti-poika pysähtyi, lykkäsi hatun niskaansa ja juoksi takaperin
Kjeldin edessä, koira kintereillään.
— Ketä ne vievät tuossa? — sanoi poika, tehden päällään pienen, äkkinäisen keikauksen siihen suuntaan, missä ruumissaatto kulki.
— Pientä tyttöä, punaisesta talosta tuolla. Häntä, joka aina nyökkäsi meille akkunasta.
Newsboy lakkasi viheltämästä.
— Mitä? — sanoi hän. — Häntäkö, jolla oli kissa? — Poika näkyi enimmiten kiintyneen tähän elukkaan.
Kjeld nyökäytti päätään ja otti poikaa kädestä kiinni.
— Me kolme saatamme häntä, — sanoi Kjeld, — sillä hän oli ainoa koko tässä suuressa kaupungissa, joka piti meistä.