— Nyt on jo liian kylmä… Tule minun luokseni. Siellä on peite, jonka saat lainata, ja Lionkin sua siellä vähän lämmittää.
Poika hypähti korkealle ilosta.
— Saanko todellakin tulla? Saanko olla sinun ja Lionin luona joka yö?
Kjeld nyökkäsi myöntävästi, ja newsboyn pienet, viisaat, smaragdille vivahtavat silmät loistivat ihastuksesta.
— No, hyvä! — sanoi hän. — Sitä ei sinun tarvitse tehdä ilmaiseksi.
Minä kyllä maksan puolestani; pencen saat joka yöstä.
Kjeld hymyili ylpeänä.
— Noin juuri olisi minunkin poikani puhunut! — sanoi hän.
— Sinun poikasi! Onko sulia poikaa? Missä hän on? Ja minkä näköinen hän on?
Nämä pikaiset kysymykset seurasivat niin kiireesti peräkkäin, että Kjeldin oli mahdoton vastata niihin. Mutta innokas, pieni kyselijä liitti taas hengästyneenä:
— Elääkö hän? — Silloin vastasi Kjeld melkein kiivaasti: