— Minä annan luonnollisesti nukuttaa itseni, — sanoi hän.
Ja kun Kjeld arveli:
— Mutta rohkenetko tehdä sitä lapseen nähden? — niin vastasi Sanny vaan:
— Mitäpä se tekisi? Onhan se niin tavallista nykyjään… Ja sitä paitsi, miksi sitä rupeaisi kärsimään enemmän kuin välttämätöntä on?
— Niin, eipä tietenkään, — sanoi Kjeld, eikä huomannut itsekkään, miten katkeran soinnun hänen äänensä sai. — Eva ja Neitsyt Maaria ne kulkivat suoraan läpi kärsimysten, vaan nykyajan naiset ne kiertävät niitä, sillä lapsi ei enää ole heille pääasia; oma henki on tärkeintä kaikesta.
Musta tintti kätki kukoistavat kasvonsa käsiinsä ja itki.
Miehet ovat sietämättömiä, niin hän ajatteli, itsekkäitä kaikkityyni, oikein kylmiä, pahoja ja inhottavia! Itse tuskailevat he vähäisestä hammaskivustakin, mutta naisia he eivät sääli. Mutta hän puolestaan ei aio kärsiä enempää kuin pakko vaatii; saattaapa siitäkin jo tulla enemmän kuin kylliksi.
Kjeld oli ääneti eikä enää koskettanut koko asiaa, mutta itsekseen hän pelkäili, mitä oli tulossa. Hän eli ja hengitti lapselleen. Tuo omituinen, sairasmielinen tuska, joka aina valtasi hänet, kun hän muisti naimisensa kautta saamaansa omaisuutta, sekin laskeutui lapsen jalkain juureen levolle kuin kesytetty jalopeura.
Alusta hän oli vihannut itseään noitten rahojen tähden. Hän oli tähän asti halveksien katsellut kaikkia pankkeja eikä käsitellyt rahoja muulloin kuin antaessaan niitä pois, mutta nyt hän meni säännöllisesti joka kuukausi säästökirjoineen pankkiin ja pani tuhat kruunua lisää pääomaan! Tahi istui hän kokonaisen tunnin kotonaan kuponkeja leikkaamassa!
Näytti kuin lapsi olisi pyyhkäissyt pois häneltä kaiken häpeän.