Hän pyysi lyijykynän ja paperia. Tuntimäärin istui hän sitten, skitsejä piirrellen. Sanny se oli, joka loi häneen intoa!
Päästyään kotiin, hän aikoo maalata mustalaistytön, ja Sannyn pitää olla modellina, kukoistavine muotoineen ja kiiltävine, sysimustine hiuksineen… Kevään hän myös maalaa, ja suloisen viehkeä Sanny on istuva hänelle mallina. — Ilon hengettärenkin hän maalaa ja elämään heräjämisen, ja Sannyn loistavat silmät, notkeat jäsenet ja ihanan suloinen nuorteus antavat hänelle aihetta kyllin.
Hän teki luonnoksia, luonnoksien perästä, ja aika riensi. Silloin hän alkoi kaivata värejä.
— Minä tahdon lähteä kotia, — sanoi hän lääkäreille, — sillä nyt osaan maalata.
He nyökkäsivät päätään, vaan eivät vastanneet mitään.
Hän ei vielä ollut kypsynyt uloskirjotettavaksi, sanoi sairaanhoitajatar, jolta hän kysyi tätä asiaa.
Silloin suuttui Kjeld.
— Houruinhuoneet ovat laitoksia, joissa aivoja koetellaan, — sanoi hän. — Heikot aivot räjähtävät heti, mutta ne, jotka täällä kestävät, ne kyllä sitten kestävät tuimemmissakin elämän taisteluissa.
Hoitajatar ei kuunnellut hänen sanojaan tai ei ainakaan ollut kuulevinaan, eikä Kjeld enää ottanut asiaa uudestaan puheeksi.
— Kun kestän vielä neljännesvuoden, — sanoi hän itsekseen, — niin tottahan laskenevat minut pois täältä.