Sanny tutkisteli tällä hetkellä itseään ja ymmärsi nyt, että Kjeld ja hän eivät edustaneet ainoastaan kahta ihmistä, vaan kahdenlaisia ihmisiä. Ylipäänsä näyttikin hänestä löytyvän vaan kaksi laatua ihmisiä: uskollisia ja muistamattomia, ja hän kuuluu jälkimmäisiin. Ei hänellä koskaan elämässään ole ollut voimaa pysyä uskollisena, eikä hän pyri sitä voimaa saavuttamaankaan.
Jos vaan Kjeld olisi pysynyt terveenä, olisi Sanny ollut onnellinen hänen kanssaan, sillä ei todellakaan ollut ketään, jonka kanssa Sanny olisi tahtonut elämäänsä elää niin kernaasti kuin juuri Kjeldin. — Mutta nyt oli Kjeld sairas, ja senvuoksi kiintyi Musta tintti arvelematta toiseen.
Vaistomaisesti sammutti Sanny lampun ja meni alas asuinhuoneisiin. Hän riisuutui ja laskeusi vuoteelle, mutta nukkua hän ei voinut. Hän antoi kynttilän palaa kaiken yötä, mutta hätkähti kuitenkin joka kerta, kun uutimet ilmanvedosta hiukan liikahtivat, tahi joku akkunakoukku ulkona vingahti.
Sanny oli kyllin älykäs huomaamaan, kuinka katkera iva siinä piili, että hänen oli täytynyt kätkeä miehensä lempimää ruumista, Kjeldin ollessa sairaalassa… Eikä ajatus Kjeldin kohtalosta ollutkaan pääsyynä hänen unettomuuteensa, vaan enemmän vielä tieto siitä, mitä hän näinä vuosina aavistamattaan oli säilytellyt luonaan. Sillä siitä hetkestä asti, kun Sanny oli saanut tiedon Kjeldin käynnistä siellä, ja kun hän tuli vakuutetuksi siitä, että kellariin kätketty laatikko oli ainoa, minkä Kjeld lähtiessään oli ottanut mukaansa kodista, — siitä hetkestä asti Sanny myös varmasti tiesi, mitä laatikko sisälsi. Sanny tunsi miehensä luonteen ja tiesi, ettei Kjeld, sillä hetkellä, kun kaikki häneltä murskautui, kun syvin haava oli häneen isketty ja katkerin pettymys häntä kohdannut, suinkaan saattanut ajatella rahoja eikä arvopapereita, vaikka niitä olisi ollutkin; tässä tuskassaan ja yksinäisyydessään hän oli ajatellut vaan poikaansa. Jos poikanen olisi elänyt ja terveenä ja lämpöisenä nukkunut vuoteellaan, olisi Kjeld varmaan nostanut hänet sieltä ja vienyt hänet pois, pois äitinsä luota! Nyt, kun hän oli kuollut, otti Kjeld hänen arkkunsa.
Sannyn täytyi purra lakanaansa, sillä tuskan huuto oli päästä hänen huuliltaan, niin nöyryytetyksi hän tunsi itsensä. Hänessä, joka perhoselämässään tuskin kymmenisen kertaa lienee muistanut lastaan, sittenkun hän sen oli synnyttänyt maailmaan, hänessä heräsi nyt, yksinäinen yön tuskallisina hetkinä, ensimäisen ja ainoan kerran äidinrakkauden tunne. Ja hän ymmärsi, että valkeilla kirjaimilla tuolla ylhäällä oli Kjeld tuominnut hänet, mutta viemällä pois heidän poikansa arkun, oli Kjeld pyyhkäissyt jäljettömiin hänen äidinnimensä, ja jälkimäinen tieto se haavotti syvemmin hänen sydäntään kuin edellinen.
Seuraavana päivä kirjotti Sanny Kjeldin sisarelle. Muutamalla rivillä vastasi sisar saaneensa Middelfartin ylilääkäriltä tiedon, että Kjeld edellisenä päivänä oli päässyt sairaalasta, ja olleensa sen vuoksi asemalla häntä vastassa, mutta ettei Kjeldiä näkynytkään. Tiedusteluja sähköteitse oli laitettu ympäri maata.
Sannyn kysymykseen, miksi ei hänelle ilmoitettu Kjeldin pääsemisestä sairaalasta, vastattiin pisteliäästi, että arveltiin hänellä olevan hommaa kyllin häiden valmistamisessa.
Seuraava kuukausi kului alituisessa epätietoisuudessa ja jännityksessä, mutta ei huolellisimmistakaan tiedusteluista ollut mitään tulosta, ja poliisit jättivät viimein asian sikseen, katsoen sen selville saamisen mahdottomaksi. Yleisesti luultiin, että Kjeld oli uudestaan tullut hourupäiseksi ja heittäytynyt mereen. Ihmeteltiin vaan, ettei vielä tähän asti ole onnistunut löytää hänen ruumistaan.
Sanny vietti häitään yli-asianajajan kanssa pari kuukautta myöhemmin. Ja häämatka määrättiin tapahtuvaksi loppupuolella syksyä. He aikoivat käydä Berlinissä ja Parisissa sekä Lontoon kautta palata kotiinsa.
Vastanaineitten aika kului alituisissa seurusteluissa. He olivat nuoria ja iloisia, heille juhlittiin, heitä kadehdittiin. Ja he hymyilivät toisilleen iloisesti, niinkuin eivät koskaan olisi nähneet mitään varjoa elämänsä polulla tahi niinkuin yksinäisen ihmisen huuto ei konsaan olisi heidän korvaansa sattunut.