Korkeissa, valoisissa saleissa kuului milt'ei joka ilta laulua ja leikkejä, lasien kilahduksia ja iloisen puhelun surinaa.
Mutta atelian ovi pysyi lukittuna, ja kellarissa vilahti vaan silloin tällöin nälkäinen rotta sen paikan ohi, missä pieni vainaja kerran oli maannut.
* * * * *
Tähti loistaa, irtautuu;
Kukka kasvaa, sen vie tuuli, —
Siinä kuva siitä, johon
Sydän kiintyneensä luuli.
Kjeld saapui Lontooseen myöhään iltapäivällä. Hän vuokrasi itselleen pienen huoneen erään syrjäkadun varrella Cityssä ja läksi aikaisin seuraavana aamuna kaupungille.
Melkein nautinnonomaisella katkeruudella hän johdatti mieleensä, mitenkä hän noin neljä vuotta sitten oli ollut häämatkalla täällä, ja kuinka hän silloin oli tilannut huoneen itselleen ja nuorelle rouvalleen kaupungin hienoimmassa hotellissa.
Hän kulki sille kadulle, missä hotelli sijaitsi, ja seisoi kauan käytävällä, katsoen ylös rakennuksen päätyä kohti.
Tuossa oli akkuna, mistä Sanny oli heiluttanut liinaansa hänelle, hänen lähtiessään kaupungille, ja josta valo oli säteillyt häntä vastaan, kun hän iltasin taas palasi kotiinsa.
Hän tuijotti niin kauan tuonne ylös, kunnes hänet valtasi vastustamaton halu päästä näkemään huonetta sisästäpäin.
Sen enempää arvelematta hän astui sisään porttikäytävään ja soitti portierin kelloa.