— Musta tintti, — sanoi hän, — oletko koskaan ollut niin onnellinen kuin nyt, kun pitelet lasta käsivarrellasi? Ihmiset kyllä väittävät onnea löytyvän kaikkialla,… luulkoot he niin, vaan syvemmältä katsottuna saavuttaa nainen onnensa vasta silloin kun lapsen huulet painautuvat hänen huuliinsa… Kuinka onnellinen oletkaan nyt, Sanny… ja kuinka ylpeä! Kokonainen valtakunta on sun käsivarrellasi… Ja sinä poikani, armas poikani! Enhän minä sinua käärinyt kuolinvaatteisiin enkä laskenut maahan enkä kaivanut ylös jälleen… Sinä olet terve ja iloinen, lämmin ja elävä!… Noin suloisesti kurottelet pieniä kätösiäsi ylös aurinkoa kohti… Mutta aurinko on laskenut, katsos armaani… Malta, minä heti… heti…
Hän vaipui uupuneena toisen kyynäspäänsä varaan ja tuli silloin katsahtaneeksi ylös.
Paikka hänen ympärillään oli täynnään ihmisiä, jotka uteliaasti tirkistelivät häneen.
Hän ei ollut huomannut heidän tuloaan, ja nyt peitti hän kauhistuen takkinsa hihalla kasvojaan. Haavotetun otuksen tavoin hän lyyhistyi kokoon ja koetti kätkeytyä joukon silmiltä… Remakka naurun hohotus kuului hänen ympäriltään… Raivostuen kavahti Kjeld pystyyn.
— Kuka nauroi? — kysyi hän uhkaavasti.
Vallaton teurastajapoika, kädet syvällä housun taskuissa, vastasi:
— Kysy paremmin: kuka ei nauranut! Minulta saat muuten heti vastauksen kysymykseesi, sillä minussa vieläkin naurusuonet hytkyy.
Kjeld hyökkäsi puhujaa vastaan, ja hetkisen näytti siltä kuin hän olisi aikonut käydä käsiksi häneen, mutta sitten hän kohotti korskeasti päätään ja, luoden ylenkatseellisen silmäniskun teurastajaan, sanoi vaan:
— Saatpa naurun aihetta vieläkin.
Yks' kaks' oli hän pyyhkinyt pois ensimäisen kuvansa ja piirtänyt sen sijaan pilakuvan teurastajapojasta, suu virnallaan, kädet housun taskuissa.