Tähän asti hän ei ollut puutetta kärsinyt, mutta hän ei ollut muistanut ottaa syksyä laskuihinsa, syksyä, joka Lontoossa on talveakin pahempi. Nyt oli syksy saapunut ja alkanut jo kiusata häntä nälällä.
Aluksi hän ei ollut sitä huomaavinaan, mutta eipä löydy mitään, joka murtaa ja lannistaa niin kuin nälkä.
Monet kerrat yössä hän nousi vuoteeltaan, avasi akkunan ja pisti kätensä ulos, koetellakseen, vieläkö sadetta jatkuu. Monet kerrat päivässä vilutti häntä niin, että täytyi kömpiä vuoteeseen lämmintä hakemaan. Välistä hän oli jo kirjottamaisillaan Tanskaan sisarelleen, mutta seuraavassa hetkessä tunsi hän taas, että tämä on oleva viimeinen keino, johon hän ryhtyy… Sitten hän aikoi ottaa palttinata ja maalia velaksi ja käydä taasen maalaamaan tauluja ja tarjoskella niitä kaupaksi. Mutta tämänkin tuuman hän hylkäsi heti.
— Kukapa ostaisi kuvia, joissa värit ovat elottomia? — virkkoi hän katkerasti itsekseen. — Eikä minussa värit enää milloinkaan virkoa eloon.
Tuli vihdoin viimeinkin taas kirkas, helakka päivä. Nälästä nääntyneenä kulki Kjeld hoiperrellen entiselle työpaikalleen. Liitupalanen tärisi hänen kädessään, kun hän alkoi piirustaa, mutta sitten hän myhähti pilkallisesti itsekseen, ja tämän purevan ivan taustalle syntyi nyt omituinen kuva. Siinä esiintyi pörhöinen, rääsyinen olento, kruunu päässä ja valtikka kädessä, toinen käsi almua pyytämässä, mutta kasvoilla käskevä, ylevä ilme. Ihmiset pysähtyivät ja haastelivat tästä.
Yksi katsojista innostui niin, että viskasi puolen shillingin rahan
Kjeldille. Se pyörähti aivan hänen jalkainsa eteen.
Ja niin nälissään oli Kjeld, että hän heti sieppasi rahan, hypähti pystyyn ja, raivaten itselleen tietä väkijoukon läpi, riensi hankkimaan itselleen leipää.
Nuori mies, sirokierteiset viikset ylähuulessa, oli jo kauan aikaa tarkastellut Kjeldiä. Nyt hän laski takaapäin kätensä hänen olalleen.
— Vahinko on, että tuhlaatte taitoanne tuolla tavalla, — sanoi hän; — minä hankin teille vakinaisen toimen erään pilalehden toimituksessa. Kaiketi otatte ilolla vastaan tarjoukseni.
Kjeld mittaili puhujaa hetkisen silmillään.