— Saanenhan viivyttää vastausta siksi, kunnes olen ensin syönyt? — sanoi hän.
Toinen kumarsi hymyillen.
— Sallitte kenties, että seuraan mukana, — virkkoi vieras.
Kjeld ei vastannut. Hillittömästi hän juoksi kadun poikki ja hyökkäsi sisään lähimpään ruokapaikkaan. Siellä hän iski kiinni bifsteekiin tavalla, joka kyllin selvästi osotti, kuinka nälistynyt hän oli. Sitten hän tilasi vielä leipää ja seidelin olutta.
Vasta sitten, kun hän oli syönyt ja juonut ja tunsi jo melkein jähmettyneen verensä jälleen virtaavan lämpimänä hänen suonissaan, vasta silloin hän katsahti ylös lautasestaan ja silmäili ympärilleen.
Tuo nuori, alituisesti hymyilevä gentleman istui hänen vastapäätään odottavassa asennossa. Äsken, tarkastellessaan Kjeldin piirtämiä kuvia, hän oli aikonut tarjota tosin varsin vaatimattoman, mutta kuitenkin sievosen summan hänen työstään. Nyt, istuessaan ja katsellessaan Kjeidin syömistä, hän tuli siihen päätökseen, että riittää puoletkin, jopa kenties neljäsosa, sillä noin nälkäistä ihmistä ei liene vaikea ostaa.
Hän astuikin nyt huoneen poikki ja istahti, ystävällisesti hymyillen, tuolille Kjeidin viereen.
— Sir, — sanoi hän, — nyt kun olette ruokailleet, sallitte kenties minun palata äskeiseen kysymykseeni. Tarjoan teille paikan pilalehden toimituksessa. Palkka ei tosin ole suuri, vaan kuitenkin aina suurempi kuin se, minkä te…
— Anteeksi, sir! — Kjeld laski keskeyttäen kätensä hänen käsivarrelleen. — Vaaditteko määrätyn luvun työtunteja, toisin sanoin, tehdastyötä?
— Kyllä, sir.