Samalla tavalla, — ajatteli hän, — mutta ei millään muulla tavalla, tuntee sielu olevansa heimoa hajoavalle tomulleen…
Kun Kjeld, loikoessaan kivilaatoilla kadulla, kuuli sanomalehti-pojan reippaita askelia takanaan — hän erotti ne aina joukosta, — kuvitteli hän huvikseen, että nyt tulee hänen poikansa. Ja kuitenkin tiesi hän kyllä samalla aikaa, että hänen poikansa oli "über allen Gipfeln", eikä hän mitään laulun säkeitä hyräillytkään niin useasti kuin näitä.
"Warte nur!
Warte nur!
Balde ruhest du auch…"
[Kohta vaan,
Kohta vaan,
Uinua myös sa saat!]
Mutta sittenkin hän riemuitsi aina joka kerta, kun newsboy tuli katsomaan koiraa.
— Sinä olet hyvä poika, — sanoi hän, — sillä sinä olet uskollinen. Vaikka tulisitkin tehneeksi paljon muuta pahaa täällä maailmassa, et saata toki pettää sitä, joka uskoo sinuun.
Ja newsboy kohotti päätään, ylpeänä kuin mikäkin kuningas.
Eräänä päivänä hän, ohi juostessaan, kuiskasi Kjeldille:
— Koiralle pannaan nimeksi Lion, sillä se on sievin kaikista nimistä, mitä tunnen.
Enempää hän ei ehtinyt, vaan riensi taas eteenpäin.