Siit' on niin kauvan, kauvan aikaa,
Pois poistui lapsuus iloineen.
Nyt naurussakin itku kaikaa,
Waan uskoni jäi ennalleen.
Ja jos on raskast' elon tiellä,
Ma kuljen Herran puutarhaan
Ja Enkelini kohtaan siellä,
Käyn iloiseksi uudestaan.
1859.
19. Schiller-jnhlassa Helsingissä.
10 p. marrask. 1859..
"Käy juhlaan!" huuto valtava nyt kaikuu kautta maan
Ja taiteen templi avautuu, on juhlaverhossaan.
Ja kansat kaikki muistamaan nyt yhtyy häntä, ken
Ol' ajan tulkki taitavin ja lauloi parhaiten.
Näet: mitä sydän kauneinta ja taivaist' unelmoi,
Sen laulus vapaa, korkea kauneimmaan ilmi toi,
Ja turvan tuojana se soi ja toivon, rohkeuden,
Ja ijäisyyden verhotkin pois siirtyi soidess' sen.
Sa ihmisyyden taisteluun kuin uus Tyrteus sait
Kun vaati totuus, oikeus, ja valon, rauhan lait.
Sun laulus poisti harhat pois, ja siteet katkaisi
Ja nöyrtyin ihmettelemään pakotit tyrannit.
Ja sanas vapaa kotkana lens halki ilmojen,
Ei laaksot, vuoret, meret, maat voi estää teitä sen.
Pois kansoilt' enää sit' et saa, — se kuolematon on;
Se tulkki loistoss' Schillerin ihanan laulelon!
Sun keväthymni leivon soi valossa huomenen,
Niin metsä, aalto, kukkaset ne seisoo kuunnellen
Siks kunnes itse, kiehtovammin, kaikk' yhtyy laulamaan,
Ja metsä huokuu, laine lyö, luo kukka tuoksuaan.
Niin lauloit kerran, kansoille kuin koitti päivä uus,
Kun hehkui toivo, lupaus, kuin poistui toivottuus,
Ja tulkin silloin sinusta sai sydän jokainen
Ja tunsi onnen itsessään ja voiman suurehen.
Jos moni toivo hälveni kuin sumut ilmojen,
Niin laulus ihmiskunnall' on, ei häivy kaiku sen!
Ja vaulan, toden voitto jot' ei vielä kirkkaaks saa,
Se kyynelkatsein lämpimin kutreilles painaltaa.