* * * * *

Seuraavan päivän aamuna ilmestyvä Parisin Kaiku, joka oli Päivän Uutisten kilpailija, sisälsi huomiota herättävän kertomuksen otsakkeella: " Kellotorni palaa takaisin Louvren Museoon!"

"Tänä yönä saapui Brysselistä hämmästyttävä uutinen, juuri kun lehtemme oli painokunnossa. Koska meidän huolemme on aina ollut, että lukijamme saisivat ensimmäisinä uutiset Ranskasta ja ulkomailta, keskeytimme painattamisen ja laadimme uudestaan sen sivun, jolla tämä uutisemme on. Pysähdyksestä huolimatta onnistuimme kuitenkin saamaan lehtemme ilmestymään määräaikana. Arvelemme, että lukijamme ovat meille kiitolliset siitä että ennen muita olemme voineet täten heidän tietoonsa saattaa, että Kellotorni, joka kahdeksan kuukautta on ollut kadoksissa, palautetaan nyt jälleen entiselle paikalleen valtion taulukokoelmassa. Kellotornin juttuun liittyy todennäköisesti eräs rikoskin, ja juuri rikoksentekijäin etsintä saattoi etsivän poliisin taulunkin jäljille. Kerromme nyt järjestyksessä tämän merkillisen ja jännittävän jutun vaiheet."

Sitten kirjoittaja muistutti lukijoille hra Carcelin kuoleman, josta lehti oli aikoinaan kertonut. Tätä kuolemantapausta ympäröivä hämäryys oli herättänyt Etsivänosaston huomiota ja brigadieri Paimpol, mainehikkaimpia etsiviä, oli ottanut tehtäväkseen tutkimuksen. Sitten kerrottiin setä Oidipuksesta, Sfinksistä ja Sanansaattajan kilpailusta. Kerrottiin miten Paimpol vakoili Jeanjeannota Villacoublayn kentällä ja miten epäilykset ilmailijan syyllisyydestä setä Oidipuksen murhaan osoittausivat yhä todennäköisemmäksi. "Hän oli alkanut epäillä, että Jeanjeannot oli väärä nimi, ja sai nerokkaan ajatuksen mennä tutkimaan papereita, jotka Jeanjeannot oli jättänyt llmailuklubiin saadakseen ilmailijan valtakirjansa. Ensimmäisessä paperissa, joka sattui hänen eteensä oli nimi, jota hän vähimmin osasi odottaa: Jean Carcel. Ilmailijan nimi oli sama kuin murhatun kaupanvälittäjän! Mikä hämmästyttävä keksintö! Mitään varsinaisia todistuksia ei vielä ollut. Mutta Paimpol huomasi, että Jeanjeannot ja eräs Grivollet niminen ilmailija pitivät epäilyttäviä neuvotteluita erään sanomalehtimiehen kanssa, jonka nimeä emme mainitse ja joka on pahalla tavalla sekaantunut tähän juttuun." Lehti kuvasi sitten kohtauksen rva Miranden ravintolassa, jossa Paimpol näki Kellotornin toverusten käsissä. Silloin poliisin mieleen johtui hra Carcelin luota löydetty kirje, jossa tämä ilmoitti tuntevansa varkaan ja lupasi ilmiantaa hänet. Nyt olivat epäilykset varmistetut ja vangitseminen voi tapahtua laillisessa muodossa. Lainaamme tähän kertomuksen siitä, mitä Paimpol suoritti Brysselissä.

"Belgian poliisi oli saanut brigadieri Paimpolilta sähköteitse määräyksen ilmoittaa keskusasemalle kaikista keltaisista autoista, joita näkyi. Samassa kun Paimpol saapui keskusasemalle, eräs belgialainen etsivä ilmoitti telefonitse, että hän oli Métropole kahvilan edustalla huomannut keltaisen auton ja etsityitä muistuttavat henkilöt. Hän oli niitä seurannut van Flipin asunnolle, jonka hän tunsi entisistä varkausjutuista, joihin antikvaari oli sotkeutunut. Paimpol ja belgialainen Etsivänpoliisin päällikkö mukanaan parikymmentä poliisia ajoivat kahdella automobiililla hurjaa kyytiä antikvaarin asunnolle. Siellä piiritettiin talo ja Etsivän poliisin päällikkö koputti oveen lausuen tavanmukaisen kehoituksen avaamaan. Sisäpuolelta ei kuulunut mitään. Ovi murrettiin auki ja poliisit syöksyivät sisälle. Ensimmäisestä huoneesta löydettiin Jeanjeannot ja Grivollet. Pian saapuivat nekin poliisit, jotka olivat tunkeutuneet sisään talon takaovesta. He toivat mukanaan van Flipin, joka kiljui surkeasti puristaen rintaansa vasten kääröä, jonka brigadieri Paimpol heti tunsi siksi, jonka hän oli nähnyt Velizyssä hra Carcelin veljenpojan käsissä. Nyt oli Kellotorni löydetty! Nuoret miehet kytkettiin käsirautoihin ja vietiin vankilaan odottamaan, kunnes muodollisuudet heidän Ranskaan luovuttamistaan varten oli suoritettu. He joutuivat vastaamaan Kellotornin varkaudesta ja hyvin luultavasti sen kunnon kansalaisen murhasta, joka ei epäillyt luovuttaa oikeudelle oman sukunsa jäsentä. Mitä tuohon sanomalehtimieheen tulee, joka on ikävästi sekaantunut juttuun, on hän vielä vapaa, Lopettaessamme tämän kertomuksemme suljemme tämän jutun ansiokkaan sankarin brigadieri Paimpolin esimiesten suosioon ja huomioon ja lausumme, että hänellä on oikeus luottaa kaikkien taiteen ystäväin kiitollisuuteen."

Mutta Parisin Kaiku ei kertonut tavasta, jolla hra Tapinois esiintyi Paimpolille van Flipin luona. Kun Paimpol ja Etsivänpoliisin päällikkö olivat jääneet kahden taloon sitä tutkiakseen, astui reportteri, joka oli ollut piilossa huoneen pimeimmässä nurkassa suuren kaapin vieressä, heidän eteensä ja lausui: — Toivotan onnea! — Siinä on vielä yksi! — huudahti Paimpol kärtyisesti. — Häneen ei saa koskea. Mutta… — Mutta mitä? Ettekö ole tyytyväinen työhönne? — kysyi reportteri. — Jos olisi ollut minun vallassani, olisi työni ollut täydellisempi. — Minä tiedän sen, — sanoi hra Tapinois hämmästyttäen taaskin poliisin tarkalla tiedollaan. — Minä ehkä sanon myöhemmin teille yhtä ja toista. Nyt, hyvät herrat, toivotan teille hyvää vointia. — Hän tervehti sirosti ja poistui huoneesta. Kun reportteri oli astumaisillaan käytävästä kadulle, törmäsi hän niin voimakkaasti yhteen kirjeenkantajan kanssa, joka aikoi sisälle, että tältä lensi kädessä oleva kirje kadoksiin. Reportteri näki sen kyllä. Se oli luiskahtanut muutaman huonekalun alle, ollen miltei piilossa. Reportteri oli auttavinaan kirjeenkantajaa etsimisessä, otti nopeasti kirjeen ja pisti sen taskuunsa. Hän kerkesi nähdä että se tuli Ranskasta ja että sen päällekirjoituksen käsiala muistutti suuresti sitä käsialaa, joka oli antikvaarilta ostetuissa kirjeissä. — Maksoin niistä tarpeeksi suuren hinnan, — hän ajatteli, — että saan tämän yhden kaupanpäälliseksi. — Sitten hän poistui nopeasti. Käännyttyään toiselle kadulle hän avasi kirjeen ja luki. Siinä oli vain yksi sana: "Varuillaan!" — Oho, — ajatteli reportteri. — Onpa Le Huppélla ollut kiire, koska ei ole ollut aikaa salakirjoituksen käyttämiseen!

Hra Tapinois ja Paimpol matkustivat samalla junalla Parisiin. Parisiin tultua hra Tapinois lähti rauhallisesti kotiinsa, jotavastoin Paimpol juoksi Parisin Kaiun toimitukseen, eikä mennyt vuoteeseensa, ennenkuin näki ilmestyvän ensimmäisen kappaleen lehteä, joka kuuluttaisi koko Ranskalle ja sitten koko maailmalle hänen, Paimpolin, virallisen poliisin edustajan voittoa ja reportterin häviötä.

Tämän voiton ensimmäinen vaikutus oli, että rva Mirande tyttärineen vaipui suureen suruun. Tuo nuori mies, joka oli tehnyt heille niin suuria palveluksia ja jota he niin hellästi olivat rakastaneet häntä enempää tuntematta, oli siis sama poika, jota he ennen olivat rakastaneet kuin poikaa ja veljeä ja jota he monien vuosien kuluessa olivat ikävöineet. Ja nyt oli tuosta pikku Jeanista ja hyvästä Jeanjeannotista tullut varas ja kenties murhamies! Tosiasiat ja yksityiskohtainen kertomus todistivat sen niin selvästi, että tuskin oli mahdollista epäillä. Varsinkin Madeleinelle oli isku hirmuinen, sillä jo kauan oli Jeanjeannot ollut hänen nuorien haaveittensa esine. Myöskin lentokentällä oli tyrmistys yleinen. Siitä myötätunnosta huolimatta, jota Jeanjeannot ja Grivollet siellä nauttivat, täytyi yleisen mielipiteen taipua näennäisyyden mukaan. Kukapa olisi uskonut, että Paimpol ja tuo sanomalehtimies, jonka nimeä ei oltu mainittu, vaan jonka kaikki arvasivat hra Tapinoisiksi, tulivat lentokentälle etsimään Kellotornin varasta. Oli yksi, joka sen oli tiennyt. Se oli Le Huppé. Nyt hän kehuskeli julkisesti jo kauan olleensa selvillä näistä juonista. — Mutta viimeinen sana ei vielä ole sanottu tässä asiassa, — hän sanoi. — Jos minä olisin hra Tapinois'n sijassa, en totisesti olisi rauhallinen.

VIII.

Villacoublayn kentällä ei odotettu hra Tapinois'n ilmestyvän sinne niin musertavan tappion jälkeen kuin minkä hän oli kärsinyt. Ja mitäpä varten hän olisi tullut, koska hänen opettajansakaan ei enää ollut siellä, eikä ollut enää mitään syytä ottaa lentourheilua asiaksi. Mutta kahden päivän kuluttua tuon kuuluisan Parisin Kaiun numeron ilmestymisestä nähtiin hra Tapinois'n lähestyvän katoksia, huolellisesti puettuna, kukka napinlävessä, hymyilevänä ja kohteliaana kuin aina. Le Huppé murisi äkäisesti itsekseen jotakin, mutta se ei estänyt häntä pyrkimästä reportteria kohden ystävällisesti hymyillen ja käsi ojennettuna. Hra Tapinois ei kuitenkaan ollut näkevinään tätä liikettä. Samassa hetkessä kaikki lentokentällä olijat ympäröivät tulijan tehden tuhansia kysymyksiä ja kukin koettaen vetää hänet puoleensa. Le Huppé joutui erotetuksi reportterista ja vasta jonkun ajan kuluttua hän saattoi virkkaa tälle: — He, he, paksu Paimpol on kunnostautunut! — Niin on, — vastasi hra Tapinois ilman kateuden värettäkään ilmeessä tai äänessä. — Ja minä olen tuottanut Päivän Uutisille kuluja kymmenen tuhatta frangia, joka on pantava minun Brysselin matkani laskuun. — Lempo soikoon! Silloin te myös olette saanut paljon aikaan! — Jonkun verran: sen vanhan antikvaarin luona, jossa Paimpol tuli minua häiritsemään, sain ostaa muutaman kallisarvoisen kokoelman salakirjoituksella kirjoitettuja kirjeitä. — Olivatko ne hyvinkin mieltäkiinnittäviä? — irvisteli Le Huppé, joka johti keskustelua. — Ovat, — vastasi hra Tapinois. — Saan niistä huomiota herättävän kirjoituksen lehteeni. — Onnittelen teitä, virkkoi Le Huppé. Ja tarjoan teille tilaisuuden toiseenkin kirjoitukseen, jos teillä on halua ja rohkeutta. Te tiedätte että aion tänään saavuttaa kaksinkertaisen ennätyksen: lennossa matkustajan kanssa sekä korkeudessa että kestävyydessä. Se on uusi ja rohkea yritys. Tarvitsen toverin, joka ei pelkää vaaranalaiseksi antautumista. Tahdotteko tulla mukaan, niin pääsette niiden ilmailijoiden joukkoon, joista huomenna kaikki puhuvat. — Mielihyvällä, vastasi reportteri. — Tunnin kuluttua saapuu tänne Ilmailuklubin kontrollilautakunta ja minä lähden sitten heti. — Panen vain ilmailupuvun ylleni ja sitten olen käytettävänänne, hra Le Huppé. — Joukko hajaantui. Eräs tulkitsi yleisen mielialan virkahtamalla: — Tuo heiverö herrasmies on tosiaan uljas!