Hän ei saanut lopettaa puhettansa. Venäläisen painetinpisto taittoi sen. Gummerus kaatui ja olisi epäilemättä vimmastuneilta "moskoviiteilta" saanut varman kuoleman, ellei munan joukko talonpoikia samassa olisi töydännyt esiin ja sulkenut Venäläiset kehään. Nähtyänsä kuinka suuri joukko heitä ympäröi, heittivät he aseensa.
Melkein samassa kuin Gummerus haavoittui, sai Boisman, joka Baronovits'iä pidellessään ei saattanut käyttää molempia käsiänsä, niin tuiman iskun päähänsä, että hän kaatui maahan, vetäen venäläisen katteinin perässänsä. Tämä joka ei kuitenkaan ollut haavoittunut nousi heti ylös ja riensi pakoon kun hän näki, että koko vartio oli antautunut. Hänen onnistuikin monen seikkailun perästä saavuttaa pääjoukko.
Ollessaan tainnotonna maassa, sai Boisman vielä kaksi haavaa. Ne olivat tosin sangen vaarallisia, mutta onneksi eivät kuolettavia. Sekä hän että Gummerus toipuivat jälleen.
Valkeamäen vartio oli kuitenkin otettu.
Iisalmella oli kohtaus kuumempi.
Kun Erkki Ollikainen joukkonsa etunenässä, Kenttä ja Kristeri Hokkanen rinnallansa, tuli esille metsästä, oli venäläinen vartio jo aseissa, peljästyneenä ampumisesta Valkeamäellä.
Talonpojat hämmästyivät ensin, mutta kaikki päättämättömyys katosi, kun
Erkki juoksi eteenpäin ja huusi, osoittaen Venäläisiä:
"Tuossa ne ovat! Sallimmeko heidän paljaan näkynsä meitä pelottaa?"
"Emme, emme", huusivat kaikki, ja Erkki muutamaa askelta edellänsä hyökkäsivät kaikki hurjasti vartion kimppuun. Tämä laukasi täyden laukauksen, mutta vaikka matka oli niin lyhyt, ei kuitenkaan sattunut kuin yksi luoti, jonka uhriksi joutui nuori talonpoika Iisalmelta.
"Eteenpäin vaan", huusi Erkki ja juoksi johtavaa alaupseeria kohden, jonka hän kaatoi hyvin tähdätyllä luodilla. Sitte ei taistelua enään kestänyt kauvan. Loput vihollisia otettiin vangiksi; ainoastaan aniharvan onnistui hiipiä pakoon.