Venäläisten varat olivat nyt Suomalaisten hallussa, ja majuri Bofinin tullessa vallitsi Iisalmessa täysi rauhallisuus.
Kun majuri oli saanut tiedon tämän onnellisesti loppuneen asian laidasta kutsutti hän luoksensa Erkki Ollikaisen, Kentän ja Hokkasen ja kiitti heitä julkisesti väkensä edessä heidän miehuudestaan ja päättäväisyydestään sekä kysyi lopuksi, eivätkö he tahtoisi ruveta sotapalvelukseen. Kenttä ei saattanut ruveta, hän oli jo liian vanha, mutta Erkki Ollikainen ja Hokkanen suostuivat ilolla ehdotukseen.
Heti tultuansa Sandels'in pääpaikkaan sai Erkki ennenmainitun kunnianmerkin.
Hän otti sittemmin osaksi sotamiehenä osaa melkein kaikkiin taisteluihin kesän aikana, osaksi hän itse harjoittamansa vapajoukon etupäässä harhaili halki Savon ja Karjalan ja teki Venäläisille niin suurta haittaa, ottamalla heidän pieniä vartioitansa ja ruokavarojansa, joita kuljetettiin pääpaikasta pitkin, että vihollinen usein joutui pahaan väliin. Kun katteini Malm sai Sandels'in käskyn käydä sotaa omin päinsä, seurasi Erkki häntä, ja tultuansa Nevajärven tienoille, ei hän saattanut vastustaa haluansa palavan sodan aikana vihityttää itsensä ja lapsuutensa rakkauden esineen, Heiniojan kauniin Katrin avioliittoon. Asianomaiset muototemput olivat pian täytetyt ukko Sievon ystävällisellä avulla, ja vihkiminen tapahtui, niinkuin tiedämme, pienessä kirkossa Nevajärven rannalla.
6.
Metsä, joka ympäröi kirkkoa, ulottui idässä ja etelässä varsin kirkkoaitaan saakka, pohjoisessa sitä vastoin oli noin 50 kyynärää leveä lakeus, jossa sadottain kantoja todistivat että metsänhakkaajan kirves täällä oli ottanut saaliinsa. Täällä venäläiset jääkärit alkoivat taistelun.
Huolimatta niistä luodeista, jotka soivat korviensa ympärillä, seisoi Erkki Ollikainen aidan vieressä ja ampui sen kuin hän kerkisi sekä kehoitti väkeänsä olemaan huolimatta vihollisen luodeista. Kirkon itäpuolelle oli hän asettanut taitavimmat ampujat, käskyllä pitämään tarkkaa huolta yrittäisivätkö viholliset sen kautta kiertää heidän kimppuunsa. Varovaisuus olikin paikallansa, sillä ennen pitkää rupesi sieltäkin kuulumaan laukauksia ja puoli tusinaa ryssiä, jotka aikoivat sen kautta hiipiä hautausmaahan, työnnettiin verisin päin takaisin.
Niissä oli Jussilakin, Heiniojan petollinen vouti. Hänen väjyvät ja kavalat katseensa etsivät jotakin paikkaa, josta hän salaa saattaisi hiipiä sisälle, mutta eräs kalastaja Inkajärveltä huomasikin hänen samassa. Kalastaja oli viekas veijari eikä ollut huomaavanansa Jussilan tuumia. Tämä luuli sentähden aikeensa menestyvän. Puoli ruumistansa oli jo aidalla, kun kalastaja yht'äkkiä oikasi vanhan museettinsa ja laski laukauksen, huudahtaen: "Tuosta saat palkkasi, petturi!" Kalastajan aikomus oli kyllä hyvä ja silmänsä myöskin, mutta hän oli vanha ja kätensä vapisi juuri kuu ruuti syttyi. Luoti tosin lensi piipusta, mutta se ei mennytkään sinne, johon sen piti menemän; Jussilan ennestään repaleinen lakki, tuli nyt vielä repaleisemmaksi singahtaessaan omistajansa päästä metsään, jossa se sitte sai mädätä. Kun ei Jussila osannut aavistaakaan tämmöistä vastaanottoa, peljästyi hän niin, että hän samassa silmänräpäyksessä nurin niskojensa putosi aidalta.
Erkin, joka itse tahtoi nähdä oliko mitään peljättävää idästä päin, piti juuri rientämän sinne, kun hän yht'äkkiä näki edessään Katrin morsiuspuvussaan, majurittaren tyttärinensä sekä muut vaimot.
Hän vaaleni Katrin nähdessään.