"Kuka se on?" kysyi hän toistamiseen, "ja mitä sinä tahdot?" liitti hän pitäen yhä kirvestä kädessään.
Sittekuin Jussila, vilusta vavisten, oli sanonut tulonsa tarkoituksen, käskettiin hänen menemään voudin tykö, joka asui viereisessä huoneessa. "Monen 'mutan' ja 'jossan' perästä" sai Jussila vihdoin luvan mennä tallinparvelle maata. Hän ei moneen kuukauteen ollut maannut niin hyvin kuin nyt, ja jo oli päivällisaika käsissä, kun hän heräsi siitä, että joku potkasi häntä. Se oli vouti, joka seisoi hänen edessänsä.
"Laita luusi kohta pois täältä, risalurjus", huusi hän. "Jos eilen olisin nähnyt minkälainen sinä olit, olisin oitis ajanut sinun ulos. Pois pian ennenkuin majuri saa sinun nähdä".
Jussila meni, mutta loi häneen sammumatonta vihaa kytevän katseen.
"Maltahan", ajatteli hän. "Sen potkun saat kerran kalliisti maksaa.
Kyllä sinun löydän".
Sittekuin hän parin päivän perästä oli ehtinyt hankkia itsellensä paremmat vaatteet, meni hän eräänä aamuna majurin luo ja pyysi saada työtä talossa. Hän näytti voimiansa ja otettiin heti työhön. Kun vouti näki hänen iltapäivällä, tahtoi hän taas ajaa hänen pois, mutta luottaen majurin lupaukseen jäi Jussila edelleen työhön. Tosin sai hän kärsiä pilkkaa talon väeltä mutta hän pysyi näennäisesti levollisena.
Mutta eräänä päivänä teki vouti pilkkaa hänen kotoperästänsä. Senkin voi Jussila kärsiä, mutta kun vouti heinähangolla sivalsi häntä selkään niin että hän oli vaipua maahan, niin silloin loppui Jussilan levollisuus. Raivosta karjuen tarttui hän voudin niskaan ja suolivyöhön, nosti hänen ilmaan keveästi kuin kapalolapsen, ja heitti hänen sanomattomalla voimalla aidan toisella puolen olevaan lammikkoon, jossa vouti vajosi kaulaansa asti ja jonne hän tietysti olisi hukkunut ellei pari renkiä olisi rientänyt hänelle apuun.
Asia vedettiin majurin ratkaistavaksi, mutta kun väki todisti Jussilan hyväksi päättyi se niin, että vouti sai nuhteita ja käskettiin vast'edes jättämään Jussila rauhaan.
Niin kului kaksi vuotta, jolla ajalla Jussila yhä enemmän tuli majurin mieleen sekä ahkeruutensa että suuren voimansa tähden. Silloin tapahtui, että vouti kuoli lyhyen mutta kovan taudin perästä. Kuolinsyytä ei kukaan tietänyt, mutta jokaisesta se oli vähän kummallinen. Ainoa, joka siitä mahdollisesti olisi jotakin tietänyt, oli Jussila, mutta hän oli "vaiti kuin ahven", ei puhunut kenenkään kanssa eikä etsinyt kenenkään seuraa. Muutaman päivän asiaa tuumailtuansa teki majuri hänen voudiksi, ja nyt sai työ semmoisen vauhdin, että ukko Segercrantz useamman kuin yhden kerran virkkoi saaneensa "oikeen hyvän voudin".
Jotenkin samaan aikaan rupesi Katri varttumaan harvinaisen kauniiksi immeksi. Sen huomasi tietysti intohimoinen pohjalainenkin, joka pian huomasi olevansa silmittömästi rakastunut tuohon kauniisen tyttöön. Hän kosi, ei yhden kerran, vaan monta kertaa. Mutta kun hän kamalan muotonsa tähden aina oli ollut Katrille vastenmielinen, sai hän joka kerta uudet rukkaset. Sitä paitsi oli Katri jo antanut sydämensä Erkki Ollikaiselle.