Nyt raivostuivat Jussilan hurjat himot hirmuiseen vaaraan ja hän vannoi monta kallista valaa juoksuttaaksensa Erkin sydänveren. Hän vainosikin Erkkiä monta kertaa, mutta turhaan.
Syttyipä sitte sota. Kun Jussila kuuli, että Erkki oli ruvennut sotamieheksi, oli hänen riemunsa rajaton.
"Nythän, hiiden nimessä", sanoi hän, "tehnee venäläinen luoti sen, mikä minulle ei ole onnistunut".
Mutta hän iloitsi liian aikasin, ja hän hämmästyi niinkuin pommi olisi pudonnut hänen eteensä kuullessaan että Erkki oli tullut kotio ja että hän seuraavana sunnuntaina pitäisi häänsä. Katkeratunteisen yön perästä oli Jussila tehnyt päätöksensä. "Katri taikka kuolema" oli tästä lähin hänen lempilauseensa. Hän ei kyennyt himojansa hillitä.
Sentähden etsi hän erään seuduilla harhailevan venäläisen partiojoukon ja suostui sen päällikön, katteini Rosovskin kanssa, hyökätä sanottuna sunnuntaina kirkon ja kirkkoväen kimppuun. Tuuma kävikin toteen, niinkuin tiedämme.
7.
Sittekuin Jussila tarkasti oli tutkinut ettei mitään paikkansa ollut viassa, rupesi hän kontaten uudestaan lähenemään kirkon aitaa. Sen lähellä tapasi hän venäläisen alaupseerin, joka kolmen miehen kanssa piti varalla mukavinta tilaisuutta pääsemään muurin ylitse.
Venäläisen hymyilevä irvinaama näytti niin kamalalta, että Jussilaakin arvelutti uskoutua hänelle.
"Minu näk' kaunis tyttö äsken", sanoi mies, jonka karkeissa kasvoissa kuvastui mitä selvimmästi syvin lihallinen himo. "Ol' pukenut morsiameks'. Kapteenj hänen otta mielelläs".
Jussila säpsähti. Alaupseerin viittaukset saivat hänen tuumimaan erästä asianlaitaa, joka ei ennen ollut tullut hänen mieleensä, sitä nimittäin, että venäläinen katteini saattaisi itse ottaa Katrin, vaikka hän sopimusta tehtäissä oli luvannut olla Jussilan lemmen asioihin puuttumatta.