Katrin hätähuuto oli kuulunut rannassa oleville Suomalaisille asti.
"Taivaan Jumala, se on Katri!" huusi Erkki. "Kaiken pyhyyden nimessä, seuratkaa minua, sillä hän on joutunut vihollisten käsiin".
"Ja minun Annani on myös siellä!" huusi majuritar suuren pelvon vallassa.
"Minun molemmat tyttöni ja ukkoni ovat myös kirkossa", karjasi Ikosen akka. "Oletteko miehiä pelastamaan heitä jokaista!"
Tuumasta toimeen, Suomalaiset hyökkäsivät eteenpäin. Lähinnä olevat ryssät heitettiin sivulle taikka lyötiin maahan, ja Suomalaisten pieni urhea joukko tunki eteenpäin puolen kirkkomaan ylitse, jonka he peittivät Venäläisillä kuolleilla ja haavoitetuilla. Mutta edemmäksi eivät Suomalaiset päässeet sillä taaja venäläinen soturirivi sulki päättävästi tien.
Erkki oli kuin järkensä kadottanut. Mielipuolen tapaisena hyökkäsi hän Venäläisten kimppuun, ja hän antautui semmoisille vaaroille alttiiksi, että hänen oman väkensä lopuksi täytyi temmata hänen mukaansa palausmatkalle.
"Älä nyt ole hulluna, Erkki", sanoi joku talonpojista. "Jos Katri on Venäläisten vallassa, niin eihän ole mahdotonta saada häntä sieltä pois jos sinä elät, mutta…"
"Vaiti, älä enään puhukaan siitä", huusi Erkki ja ponnisti kaikkia voimiansa päästäkseen irti; "minä otan hänen sieltä taikka kaadun. Tämä ryssien tännetuominen ja morsiameni rosvoaminen on tuon Jussilalurjuksen tekoa. Hänen sydänverensä minä tahdon nähdä. Päästäkää minut, muuten saatte syyttää itseänne!"
Näin sanoen teki hän niin väkevän liikkeen, että kolme rengeistä, jotka pitivät häntä, kaatuivat maahan. Erkki hengitti vähän ja oli juuri uudestaan hyökkäämäisillään eteenpäin, kun Katrin isä levollisesti asettui hänen eteensä. Ukko oli nyt aseetonna, sillä sen pitkävartisen kirveen, jota hän taistelussa oli käyttänyt, oli hän hakannut pirstaksi Venäläisten kalloihin.
"Erkki", sanoi vanhus ja katsoi moittivasti vävyänsä, "mikä sinuun tulee, kun käyttäydyt kuin hullu! Niin, hyökkää minunkin päälleni", jatkoi hän edelleen levollisena, "mutta ainoasti minun ruumiini ylitse pääset sinä kirkkoon. Missä nyt on se levollisuus, joka sinulla ennen on ollut; missä se kylmäverisyys, josta niin usein olet ylpeillyt? Jos nyt hyökkäät tuonne keskelle venäläistä joukkoa, niin et siellä montaa minuuttia hengissä pysy, ole kuinka miehuullinen tahansa. Mitä sillä sitte olet voittanut? Et mitään! Parempi on että sinä järjellisesti ajattelet, jotakin viekasta keinoa, jolla Katrin pelastat; silloin ennen saat tuumasi toimeen. Muuten saatat olla levollisena siitä ettei Katrille mitään pahaa tehdä, sillä minä tiedän, että Jumala suojelee häntä niinkuin kaikkia viattomasti onnettomia. Usko minua, Erkki, Jussilan pahat aikeet käyvät kyllä tuhoon; Jumala sallii hänen tosin hyökätä eteenpäin väärää tietä, ja koota itselleen rikosta rikoksen perään, mutta ainoasti määrätyn ajan. Sitte panee hän voittamattoman esteen hänen pahuudellensa, ja silloin saa hän kärsiä kaiken ilkeytensä rangaistuksen. Ei kukaan meistä usko, että luonnollinen kuolema lopetti Heiniojan entisen voudin, vaan kyllä tuo Jussila sen katkaisi saatanallisilla kujeillansa, ja kyllä sinä saat uskoa, että Jumala on kirjoittanut senkin ilkityön mieleensä, ja kerran sen tuomitsee. Toimi sentähden järkevästi ja koe ensin vaan pitää itseäsi hengissä, että sitte saatat vähentymättömällä innolla rosvoa vainota. Niin, minä lupaan seurata sinua kaikkialla, ja minä olen varma siitä, että useimmat tässä läsnäolevat eivät myöskään kiellä apuansa vaimojen tempaamiseen vihollisen käsistä. Eikö niin, pojat?"