"Niin, niin", huusivat kaikki. "Me seuraamme sinua, Erkki, minne vaan menet!"
Katrin isän puhuessa, tuli Erkki yhä levollisemmaksi, ja kun vanhus lopetti puheensa, ojensi hän ukolle kätensä, virkaten:
"Te olette oikeassa, isä Pekka. Minä noudatan teidän neuvoanne, vaikka se nyt ensin tuntuukin vaikealta ja tuskalliselta; mutta Jumalan ja ystävieni avulla meille kyllä onnistuu saada vaimonne takaisin".
"Niin oikein, Erkki", lausui majuritar. "Jahka minä pääsen kotio, lähetän sinulle kaikki palkolliseni. Talon työt saavat olla niin kauvan tekemättä. Minullakin on tytär takasin saatavana, niinkuin sinulla, Pekka, ja…"
Majurittaren sanat keskeytyivät siitä että Venäläiset nyt levittivät riviänsä, kiertääkseen Suomalaiset ja estäen heiltä palausmatkan veneille, sekä siten pakoittaakseen heitä antautumaan. Lähenevä vaara antoi taas Erkille kaiken kylmäverisyytensä takasin ja hänen onnistui päästä veneille ennen Venäläisiä. Suomalaisten päättävä asento sekä se uljuus, jolla he tekivät vihollisen ensimmäisen rynnäkön tyhjäksi, vaikuttivat ettei Venäläisten katteini enään rohjennut panna väkeänsä toiselle samanlaiselle tappiolle alttiiksi.
Taistelun kestäessä soivat kellot yhtenään. Usean kerran yrittivät Venäläiset tunkea pienestä tornin ovesta, mutta lukkari oli pannut sen lukkoon ja vielä lisäksi varustanut sen vahvalla puukangella, että kuluisi pitkä aika ennenkuin Venäläiset saisivat sen murretuksi. Yhä selvemmin kaikui valtava soitto ja ääni kulki tuulen siivillä Nevajärven itäistä rantaa marssivan Malmin joukon luo asti.
"Tuo on ihan varmaan hätäkello", huudahti katteini Malm, ratsastaessaan joukkonsa etupäässä, toisella puolella prikaatinajutantti Vallgren ja toisella kornetti Brandenburg. "Onkohan tuo Juvan kirkolta?"
Rietu Pekkolainen, joka oli varsin lähellä katteinia, kuuli hänen kysymyksensä ja vastasi:
"Niin, herra katteini! Suokaa anteeksi, että puutun puheesenne, mutta tuo soitto kuuluu Juvan kirkolta!"
"Tiedätkö sen varmaan?"