"Kurjurit!" karjasi hän ja tempasi pyssyn eräältä jääkäriltä, "näin teidän pitää ampua!"
Mutta ei katteininkaan käynyt paremmin kuin että hänkin ampui ohitse koettaessaan tappaa peljästyksestä jo puolikuollutta lukkaria, joka vaan vaivoin pysyi katolla ja hädässään jupisi kaikki rukoukset ja virrenvärsyt, jotka tällä kovanonnen hetkellä tulivat hänen mieleensä. Yhä enemmän vimmastuen onnistumattomuudestaan, ojensi katteini vielä kerran pyssynsä ja tähtäsi niin huolellisesti kuin taisi. Sormi läheni lipasinta ja oli juuri lähettämässä kuolettavaa luotia, kun reima laukaus pamahti pohjoisen puolisella aidalla ja luoti sattui hänen kivääriinsä niin väkevästi, että se singahti hänen kädestänsä monta kyynärää sivulle päin.
"Hyvin ammuttu" huusi samassa katteini Malm ja hyppäsi vikkelästi aidalle; "se oli oikea mestarilaukaus, Rietu Pekkolainen!"
Kirkonaidan ylitse hyökkäsi samassa Malmin pataljoona, kovalla hurraamisella, painetit valmiina pistoon, ällistyneiden Venäläisten päälle.
9.
Kirkon pieni sakaristo oli mitä yksinkertaisimmin kalustettu. Akkunan alla oli iso tammipöytä, jolla oli pieni yksinkertainen kuvastin. Molemmilla sivuseinillä oli kiinteitä penkkiä ja pöydän edessä kaksi korkeaselkäistä tuolia. Ne olivat varmaankin ylen vanhoja ja niiden maalaus oli jo useasta kohden kulunut pois. Katto, josta mitä yksinkertaisin puinen kruunu riippui, oli kaiketi joskus maailmassa ollut valkoinen, mutta siitä ei enään ollut jäljellä pienintäkään jälkeä. Nurkassa oli liesi, jonka mustassa reijässä puoleksi kuivuneita lehtipuun oksia oitis pistivät katsojaa silmään.
Kun Katri kuuli raskaan, raudoitetun oven sulkeutuvan, kävi kylmä väristys hänen ruumiinsa lävitse ja hän kätki pään käsiinsä. Hänestä tuntui niin autiolta ja tyhjältä kuin olisivat Jumala ja ihmiset hyljänneet hänen.
Muutama hetki sitte oli hän ollut niin onnellinen. Silloin oli elämä hymyillyt hänelle, ja jos joku olisi sanonut että kauhea onnettomuus uhkasi häntä olisi hän nauranut tälle synkälle ennustukselle. Ja nyt? Kuinka olikaan kaikki muuttunut!
Verrattomalla pelolla rupesi Katri tutkimaan kaikkea sakaristossa. Vihdoin tuli hän akkunan luo. Siitä näkyi vaan jylhä metsä. Kirkon kiviaita oli tässä niin lähellä, että helposti saattoi akkunalta astua sille. Hyppäys sille vaan, niin oli metsä ja vapahduksen toivo edessä.
"Jumala, jos rohkenisin", ajatteli Katri itsekseen ja nousi pöydälle.
"Särkeä akkuna ja sitte … mutta vaiti, minä kuulen askeleita! Taivaan
Herra, jos se olisi…"