Ajatuksensa keskeytyivät kun avain varovasti pantiin reikään ulkopuolella. Hiljainen vääntö ja ovi aukeni, mutta suljettiin vasta.
Jussila seisoi Katrin edessä. Hänen rintansa aaltoili levottomuudesta ja silmissään säihkyi hurja tuli kun hän sanoi:
"Meidän täytyy oitis lähteä täältä".
"Meidän", kertoi Katri painavasti. "Meidän!"
"Niin, sinun ja minun".
Katri pudisti päätään ikäänkuin hän ei olisi ymmärtänyt voudin sanoja.
Sitte sanoi hän niin levollisella äänellä kuin hän suinkin saattoi:
"Minä menen mieheni luokse!"
"Etpäs mene, sepä onkin juuri vältettävä".
Katrin jo ennestään pelvosta vaaleat kasvot vaalenivat yhä enemmän.
Ensimmäisessä hämmästyksessään oli hän kadottanut kaiken järkensä.
Vihdoin hän kuitenkin pakoittui rohkeaksi ja sanoi:
"Sinä tiedät että Erkki on mieheni, ja minä olen vast'ikään Jumalan ja ihmisten edessä luvannut seurata häntä. Päästä minut sentähden menemään!"